Myös Iisalmen seurakunta on osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa. Se ei ole vastuussa vain itsestään, vaan vastuu ulottuu kaikkialle maailmaan.
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."(Matt. 28:18-20).
Nämä Vapahtajamme, Jeesuksen, Kristuksen sanat antavat lähetystyölle sekä oikeuden että velvoituksen.
Mihin lähetystyö perustuu
Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn ja hänen esimerkkiinsä, sekä maailmassa olevaan monenlaiseen hätään ja avuntarpeeseen.
Kiitollisina evankeliumin sanomasta ja sen koko ihmiselämää muuttavasta voimasta tahdomme välittää sitä eteenpäin monin eri tavoin; sanoin ja teoin.
Mitä lähetystyölle kuuluu?
Iisalmen seurakunnan lähetystyön
vapaaehtoistyöntekijöinä toimii yhteensä 85 henkilöä; sekä naisia että miehiä.
Iisalmen seurakunnan lähetystyön ja kansainvälisen diakonian euromääräinen kannatus on 20:n parhaan seurakunnan joukossa Suomen yli 500:sta seurakunnasta.
Mailiksen kuulumisia Japanista
Yhteystiedot
Lähetyssihteeri Tuula Airaksinen
**@** ja
Lähetyssihteeri Virpi Luotolampi
**@**
Puh. 044 7335 226
Lähetystyön teologina toimii pastori
Heli Heikkinen.
Katso myös:
Rovastikunnan lähetystyön tapahtumat