Lasten ja lapsiperheiden kirkot.

Lasten ja lapsiperheiden kirkot

Ota mukaan kaveri ja kummi,vaari sekä mummi.

Lapsiperheet ovat tervetulleita kaikkiin jumalanpalveluksiin!

Erityisesti lapsille ja lapsiperheille suunnitellut  jumalanpalvelukset ovat muita jumalanpalveluksia lyhyempiä ja niissä on erityisesti lapsille sopivaa sisältöä. Pääroolissa ovat pienet lapset.

Vanhempien ei tarvitse huolehtia, jos lapselta pääsee itku, nauru tai vaikka sarja kunnon kiljahduksia!

Kirkkovuoden pyhien jumalanpalvelusten lisäksi lapsiperheille järjestetään Lastenkirkkoja, Perhejumalanpalveluksia, Taaperokirkkoja, Vauvakirkkoja ja ennen koulun aloitusta esikoululaiset siunataan koulutielle. 


Taaperokirkko

Kirkkohetkeen kutsutaan vuoden sisällä 2 vuotta täyttävät kastetut lapset. Kummit saavat olla siunaamassa pientä kummilastaan ja näin osallistua kastehetkellä lupaamaansa kristilliseen kasvatukseen yhdessä vanhempien kanssa. Lasten ja kokonaisen perheen osallistuminen yhteiselle ehtoolliselle on hyvin tärkeä osa tätä kirkkohetkeä.

Kirkkohetki ei ole paikallaan hiljaa istumista, Taaperokirkossa liikutaan ja leikitään yhdessä. Tuo kirkkoon mukanasi virpomisoksa. Laulamme ja virvomme yhdessä. Kirkon päätteeksi nautitaan yhdessä mehu ja kahvia.

Seuraava Taaperokirkko-messu on keväällä 2019.


Vauvakirkko

Erityisesti pientä, vuoden sisällä syntynyttä kastettua vauvaa kutsutaan Vauvakirkkoon ensivierailulle. Kirkkohetkessä muistelemme sinun kastettasi, pikkuinen.

Suuri ihmettelyn aihe on, kuinka pieni lapsi voi tuoda niin paljon väkeä mukanaan. Hän tuo  kirkkoon vanhempia, kummeja, isovanhempia, sisaruksia ja muita tärkeitä ihmisiä.

Pieni vauva kokee kaiken aisteillaan; näin täälläkin saamme ihmetellä, katsella, kuunnella ja leikkiä ja tuntea olomme turvalliseksi Taivaan isän sylissä, kotikirkossa.

Kummit saavat olla siunaamassa pientä kummilastaan ja näin osallistua kastehetkellä lupaamaansa kristilliseen kasvatukseen yhdessä vanhempien kanssa. Lasten ja kokonaisen perheen siunaaminen on hyvin tärkeä osa tätä kirkkohetkeä. Vauvakirkosta saat mukaasi kastelehden, joka ripustettiin kasteesi jälkeen Kastepuuhun.


Ekaluokan aloittavien siunaaminen koulutielle 

Keväällä 2019

  • maanantaina 13.5. klo 18.30
  • tiistaina 14.5. klo klo 18.00
  • keskiviikkona 15.5. klo 18.00
  • torstaina 16.5. klo 18.00.

Tilaisuudet ovat Pyhän Ristin kirkossa, Haukiniemenkatu 10 b.


Lasten kauneimmat joululaulut

Su 9.12. klo 17.00 Lasten kauneimmat joululaulut Kustaa Aadolfin kirkossa, glögi- ja piparitarjoilu klo 16.45 alkaen.

 

Lasten Joulukirkko

Pyhän Ristin kirkossa keskiviikkona 12.12. klo 9.30

Kustaa Aadolfin kirkossa torstaina 13.12. klo 9.30


Ota yhteyttä

Lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen puh. 044 7335 227, riitta.kauhanen@evl.fi.