Uutiset

Uutislistaukseen

Lomautuksista luovutaan ja kiinteistöjen korjauksia jatketaan

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui tiistaina 20.2.2018. käsittelemään mm. seurakuntayhtymän taloustilannetta ja tuta-neuvotteluita sekä  kiinteistöjen sisäilmakorjauksia.


Yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että aikaisemmin neuvotteluissa olleista lomautuksista ja lomarahan vaihdosta vapaaksi luovutaan vuotta 2018 koskien, koska vuoden 2017 toteutunut tilanne ja vuoden 2018 arvioitu taloustilanne kirkollisverotulojen osalta tulee olemaan oletettua parempi. Työntekijöille suositellaan kuitenkin lomarahojen vaihtoa vapaaksi, koska taloustilanteen ei kuitenkaan arvioida olevan ylijäämäinen.

Kiinteistöjen korjauksia jatketaan

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle muutoksena vuoden 2018 talousarvioon, että seuraaviin kohteisiin myönnetään lisämäärärahat sisäilmakorjauksiin.

Iisalmen seurakuntatalo, 92.000 euroa, Lippuniemen seurakuntakoti, 4.000 euroa, Lapinlahden kirkko, 23.000 euroa ja Varpaisjärven seurakuntatalo, 8.000 euroa. Yhteensä noin 127.000 euroa (alv. 24 %).  

Ympäristöä pidetään tärkeänä

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi ympäristövastaavien laatiman ympäristökatselmuksen, ympäristökasvatussuunnitelman, ympäristöohjelman ja pistetaulukon ja nimesi ympäristötyöryhmän vuosille 2018–2022, johon kuuluvat Riitta Kaasinen, Hannu Huttunen, Minna Niskanen, Tuija Rutonen, Jaana Kiukkonen, Mirja Partanen, Seija Heiskanen, Sami Kokkonen ja Ilmo Juutinen ja nimeää lisäksi seuraavat vastuuhenkilöt. Ympäristövastuuhenkilöt: Iisalmi: Minna Niskanen, Lapinlahti: Tuija Rutonen, Pielavesi: Jaana Kiukkonen, Varpaisjärvi: Mirja Partanen, Sonkajärvi: Seija Heiskanen. Kierrätysvastaava: Minna Niskanen ja Vaarallisten aineiden vastaava: Sami Kokkonen sekä Energiavastaava, Ilmo Juutinen. Lisäksi pyydetään auditointia Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulilta.

Lisäksi yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi 7.2.2018 Olvi-säätiölle lähetetyn avustushakemuksen Iisaaren rakentamishankkeeseen. 

Yhteisen kirkkoneuvoston pöytäkirjat löytyvät täältä.

Lisätietoja antaa hallintojohtaja Katariina Bergbacka, 044 7335 211, katariina.bergbacka@evl.fi.

Wed Feb 21 09:52:00 EET 2018