Uutiset

Uutislistaukseen

Valtakunnallinen isostoiminnan kehittämisseminaari Iisalmessa

Ensi viikolla 3. syyskuuta järjestetään Iisalmessa valtakunnallinen isostoiminnan kehittämisseminaari, jonka tavoitteena on kehittää koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon isostoimintaa.

Lippuniemen seurakuntakodilla järjestetään 3.9. klo 9.00–15.00 valtakunnallinen isostoiminnan kehittämisseminaari, jonka tavoitteena on, nimensä mukaisesti, kehittää kirkkomme huomionarvoista vapaaehtois- ja maallikkotoiminnan muotoa eli isostoimintaa.

Osallistujat, joita on noin 60, ovat nuorten parissa työtä tekeviä ammattilaisia: seurakunnista, Nuorten Keskuksesta, Kuopion hiippakunnasta ja kirkkohallituksesta. Iisalmen seurakunnan isostoiminnassa mukana olevat nuoret toimivat seminaarissa asiantuntijoina.

Kirkkohallituksen Sanna Jattu, Sirpa Syrjä, Jouko Porkka ja Jarmo Kokkonen tuottavat tämän vuoden aikana Isonen seurakuntalaisena -kehittämisasiakirjan, joka tulee jatkoksi kasvatuksen kehittämisasiakirjojen perheeseen. Asiakirjan tarkoitus on tukea seurakuntien omaa suunnittelua ja isostoiminnan kehittämistä. Näkyvänä tuloksena Iisalmen seminaaripäivästä on tämän kehittämisasiakirjan tuottaminen. 

Tutkija Jouko Porkka Diakonia-ammattikorkeakoulusta on tekemässä parhaillaan aiheesta väitöskirjaa. Porkan toimittamia ovat mm. monet kristillistä kasvatusta koskevat kokoelmateokset, esim. Johdatus kristilliseen kasvatukseen 2008. 

Vastaavia seminaareja on tänä vuonna järjestetty jo muutama ja syksyn aikana on luvassa vielä yksi.

2015-08-31 08:45:01.0