Uutiset

Uutislistaukseen

Seurakuntatoimistojen keskittäminen etenee suunnitellusti

Maaliskuun alusta lähtien Iisalmen, Lapinlahden, Sonkajärven, Pielaveden ja Varpaisjärven seurakuntatoimistojen palvelut keskitetään Iisalmeen. Hautaukseen ja esimerkiksi häihin ja kasteeseen liittyvät palvelut voi hoitaa myös puhelimitse.
 
Seurakuntayhtymän palvelutoimisto ja keskusrekisterin rakentaminen on alkanut suunnitelmien mukaan. Tammikuussa käytiin esimerkiksi seurakuntakohtaisia keskusteluja paikkakuntien käytännöistä hautauksiin ja pappien päivystysvuoroihin liittyen.

Lapinlahdella, Pielavedellä, Sonkajärvellä ja Varpaisjärvellä ei ole maaliskuun alusta lähtien enää avoinna varsinaisia seurakuntatoimistoja, mutta muut palvelut jatkavat normaalisti ja seurakunnan työntekijät ovat entiseen tapaan tavoitettavissa.
 
 

Palvelutoimisto ja keskusrekisteri palvelee 1.3.2016 alkaen maanantaista perjantaihin klo 9–15 osoitteessa Ilvolankatu 14b, 74100 Iisalmi.


”Uuden toimintatavan suunnittelua on tehty koko syksyn ja talven ajan. Tilat on remontoitu ja avajaisia vietetään tiistaina 1.3. klo 9–15 välisenä aikana. Tervetuloa vaan kaikki kahville ja katsomaan uuden toimintomme avautumista”, kertoo palvelupäällikkö Eine Parviainen Ylä-Savon seurakuntayhtymästä.

Helmikuun alusta lähtien seurakuntatoimistoissa on asiakkaille ryhdytty jakamaan infolappuja, joissa kerrotaan miten asiointi hoidetaan 1.3. alkaen. Helmikuun lopussa ja maaliskuussa palvelumuutos näkyy ja kuuluu myös lehti-ilmoituksissa, kirkollisissa ilmoituksissa, radiossa ja verkossa.

 

Uudet palvelunumerot avautuvat 1.3. alkaen

 
  • Häät, kaste, rekisteripalvelut ja tilavaraukset hoidetaan numerosta 044 7335 202
    Papin, kanttorin ja tilan varaus. Avioliiton esteiden tutkinta, virkatodistukset sekä sukuselvitykset- ja tutkimukset.
     
  • Hautaukseen liittyvät palvelut numerosta 044 7335 201
    Papin, kanttorin ja tilan varaus, käytännön järjestelyt, haudanhoitosopimukset ja hautapaikat. 

Lisätietoja kertoo Eine Parviainen, palvelupäällikkö, 040 5283 140, eine.parviainen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2016-02-16 09:12:19.0