Uutiset

  • Hiippakuntanuoriso koolle Lapinlahdelle

    31.12.2014 14.06

    Iisalmen rovastikunta järjestää 4.10 Lapinlahdella Hyvää Päivää14 -tapahtuman. Se on suunnattu rippikoulunsa käyneille nuorille. Seurakunnassa toimivat nuoret ovat olleet suunnittelemassa ja tekemässä ohjelmia tapahtumaan, pelkästään työntekijävoimalla ei päiviä ole valmisteltu kertoo tapahtumajohtajana oleva Iisalmen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kari Surma-aho. Hänen mukaansa 4.10 pidettävään päivään odotetaan noin 700 nuorta.
  • Menni Nousiainen aloitti lähetyssihteerinä

    1.9.2014 15.21

    ”On tämä kuin liikkuvaan junaan hyppäisi” kertoo Menni Nousiainen ensimmäisiä tuntemuksiaan lähetyssihteerinä . Menni aloitti työnsä Iisalmen seurakunnassa huhtikuun alusta ja pestiä on takana vajaan kuukauden verran.

  • Karitsa perhemessussa ja pyhäkoulussa

    1.9.2014 15.20

    Joskus lyhytkin hetki voi antaa vahvan elämyksen ja sykähdyttävän tunteen pitkäksi aikaa. Näin kävi minulle, kun kohtasin vastasyntyneen karitsan. Pikkuinen katsoi hellyttävästi silmiin ja määki vienolla äänellä. Sen ruskea turkki tuntui pehmeältä ja lämpöiseltä, kun silitin tätä Luojan luomaa. Hieno hetki.

  • Seurakuntaneuvoston päätöksiä 13.5.2014

    1.9.2014 15.19

    Seurakuntaneuvosto hyväksyi jumalanpalvelussuunnitelman ja kolehtilistat ajalle 1.6.–30.9.2014.

  • Näkövammaiset saivat lahjoituksen kesäleirin toteuttamiseksi

    1.9.2014 15.18

    LC Iisalmesta Vesa Pakarinen ja LC Yläsavottarista Ritva Räsänen lahjoittivat keväällä pidetyn muotinäytöksen tuoton Iisalmen näkövammaisille Iisalmen seurakuntatalolla, näkövammaisten kerhossa. 

  • Kirkon Palveleva puhelin ja nettiauttajat ovat valmiita kuuntelemaan myös kesäkuukausina

    1.9.2014 15.18

    Jos ahdistuneisuus, yksinäisyys tai muut huolet tuntuvat vievän voimat kesällä, kirkon Palvelevan puhelimen työntekijät ovat valmiita auttamaan kesäkuukausinakin. Puhelimen lisäksi myös verkossa saa apua.

  • Kirkollisilla kesäjuhlilla 2014 on kansainvälistä koko perheen toimintaa

    1.9.2014 15.17

    Kesäjuhlat ovat herätysliikkeiden ja kirkollisten järjestöjen vuoden keskeisimpiä tapahtumia. Paikalliseurakunnat ovat mukana useimpien juhlien järjestämisessä. Kesäjuhlat tarvitsevat onnistuakseen myös ison joukon talkoolaisia. Kesäjuhlapaikkakunnat vaihtelevat vuosittain. Talkoolaiset rekrytoidaan useimmiten järjestävältä paikkakunnalta.

  • Juhani Ahon museossa perinnepäivä

    1.9.2014 15.16

    Juhani Ahon museon perinnepäivässä näkemistä, tekemistä ja oppimista perinteistä ja historiasta.

  • "Samaa ihmisyyden taakkaa me kaikki kannetaan"

    1.9.2014 15.15

    Sunnuntaina 3. elokuuta klo 18.00 vietetään perinteisiä Koljonvirran körttiseuroja Koljonvirran leirintäalueen pihapiirissä, osoitteessa Ylemmäisentie 6, Iisalmi. Seurat juontavat juurensa alun perin Laurinpäivän seuroista, kertoo körttiseurojen puuhanainen Toini Kauppinen Iisalmesta.

  • Siioninvirsiseurat

    1.9.2014 15.15

    Sunnuntaina 27. heinäkuuta klo 18.00 pidetään perinteiset siioninvirsiseurat Ylä-Savon kotiseutumuseolla, Virrankatu 4.