Vanha hautausmaa

Kirkkotie 10, 74120 Iisalmi

Vanha hautausmaa

Iisalmen kaunis Vanha hautausmaa sijaitsee Iisalmen pohjoispuolella, kolme kilometriä kaupungin keskustasta Kustaa Aadolfin kirkon kupeessa.

Iisalmen Vanhan hautausmaan vanhin osa on sijainnut nykyisen kirkon eteläpuolen sisäänkäyntiä vastapäätä sekä aikaisempien kirkkojen läheisyydessä, hautausmaan lounais- ja länsipuolella (rannan puolella).

Hautausmaan osastot

Hautausmaa on jaettu 20 eri hautaosastoon. Hautausmaalta voidaan erottaa mm. harmaasta graniitista muodostettu kivimuurilla ympäröity sankarihautausmaa.
Vanhan hautausmaan osastokartan näet tästä. (pdf)

Hautausmaalla nykyisen kirkon eteläpuolella ovat sijainneet myös kaksi aiempaa kirkkoa, joiden lattian alle haudattiin vainajia. Kaunis goottilainen Ullakkorakennus sijaitsee hautausmaan eteläpäässä, joka toimi aikoinaan ennen vanhaa kappelia ruumishuoneena.
 

Hautamuistomerkkejä

Muualle haudattujen muistomerkki löytyy hautausmaan pääportin vierestä.  Kirkkotarhaan on haudattu yksittäisiä kulttuurivaikuttajia mm. kirkkoherra Theodor Brofeldt, kirjailijat Juhani Aho ja Kauppis Heikki, sekä valtiopäivämies Petter Kumpulainen. Lisäksi sieltä löytyy muita muistomerkkejä mm. nälkään kuolleitten muistokivi, Peltosalmen hukkumisonnettomuuden hautamuistomerkki ja Iisalmen Ohenmäen asevarikon onnettomuuden muistokivi.

Lisäksi hautausmaalta voidaan löytää muistopatsas vakaumuksensa puolesta kaatuneille, sekä muistokivi vuoden 1918 tapahtumiin osallistuneille.

Hautausmaan ulkopuolella sijaitsevat Vanhan hautausmaan siunauskappeli ja sen vieressä muistolehto tuhkahautauksia varten.

Ortodoksinen hautausmaa sijaitsee Vanhan hautausmaan eteläpuolella.

Hautausmaan opastaulu (kartta, jossa hautausmaan osastot, joitakin muistomerkkejä ja rakennukset) sijaitsee Vanhan kappelin vieressä, hautausmaan sisäänkäynnin yhteydessä.

Yleisöwc -tilat sijaitsevat Vanhan kappelin hautausmaan puoleisessa päädyssä ja ovat avoinna päivittäin klo 7-18 sekä tilaisuuksien aikaan.

Hautausmaan toimisto ja huoltorakennus: Käyntiosoite on Vanha kirkkotie 13, 74120 Iisalmi.

Postiosoite: Ilvolankatu 14b, 74100 Iisalmi.

 

Pysäköinti
wc
Esteetön kulku