Uutiset

Uutislistaukseen

Tiesitkö, että seurakuntatalolla on oma pakohuone?

Iisalmen seurakunnassa kirkon katto on korkealla, seinät leveällä ja kynnys erityisen matalalla 20.-27.10. järjestettävän seurakuntaviikon aikana. Tänä vuonna päästään muun muassa pähkäilemään Lutherin pakohuoneeseen, laulamaan Syntisen virsikirjaa, syömään yhdessä, musisoimaan Mega-muskarissa, kahvittelemaan pappien kanssa ja osallistumaan Rauhan messuun. 
Seurakuntaviikko tunnuskuva_Lukkari_750x500_S.jpg

Nyt ollaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ihan sananmukaisesti. Iisalmen seurakunnan pastori Pirkko Olanterä on päässyt ensimmäistä kertaa tulevan Seurakuntaviikon järjestelyihin mukaan ja on tapahtumasta innoissaan.

-Ensikertalaisen silmin katson Seurakuntaviikon ohjelmaa ja voin sanoa, että on tulossa hyvänmielen ja matalan kynnyksen tapahtumia kaikille. Ohjelmaa on lapsista aikuisiin ja vanhuksiin. Nyt kannattaa laittaa päivämäärät kalenteriin ja valita mieluisin tapahtuma meidän nettisivuilta, Olanterä kannustaa.

Minne hävisi Lutherin vaakuna?

Seurakuntaviikon aloittaa sunnuntaiaamun jumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa, jonka jälkeen Lutherin pakohuone avautuu seikkailijoille seurakuntatalon kappelissa. Pelaamaan pääsee varaamalla ajan etukäteen netistä, 2-5 hengen ryhmissä. Maksuton pakohuone on avoinna joka päivä.

-Lutherin pakohuone on ollut meillä aiemminkin ja se sai suuren suosion silloin. Yleisön pyynnöstä se järjestetään nyt uudestaan. Pakohuone löytyy Ilvolankadun seurakuntatalolta ja ratkaisuista selviää savolaista maalaisjärkeä käyttämällä, Olanterä vakuuttaa.

 

Soittoa ja laulua ilman karaokea

Sunnuntaina klo 16 voi osallistua kirkossa myös Mega-muskari -konserttiin, joka on koko perheelle suunnattu laulu- ja soittotuokio.

-Mega-muskarissa koetaan yhteistä laulun ja leikin riemua oman aikuisen kanssa. Muskari on hauska aloitus viikolle, sinne on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Lisäksi viikon aikana syödään yhdessä ja kahvitellaan papin kanssa. -Ajattelimme niin, että pappi on ”sokeripalapaitoineen” helposti tunnistettava seurakunnan edustaja. Tulkaa vaan reilusti juttusille meidän pappien kanssa Maxi Cafe –kahvilaan keskiviikkona, Olanterä kehottaa.

Samana päivänä seurakuntatalolla Syödään yhdessä -tapahtumassa on tarjolla maksuton ja maukas kanakeittolounas. Tämäkin on kaikille avoin tapahtuma. Torstaina YK:n päivänä voi osallistua Rauhan messuun Pyhän ristin kirkossa. Messussa on mukana haastateltavana YK:n Rauhanturvaajissa palvellut iisalmelainen yrittäjä Pekka Ryhänen.

- Tilaisuudessa kuullaan myös gospel-henkistä musiikkia, lauletaan yhdessä, käydään ehtoollisella ja pyhitetään aikaa myös hiljaisuudelle. Hyvinvointiamme lisää toisten kanssa oleminen. Usko, toivo ja rakkaus vahvistuvat, kun ne jaetaan yhdessä, Olanterä muistuttaa.

Lisätietoja tapahtumaviikosta antaa Iisalmen seurakunnasta vs. pastori Pirkko Olanterä, pirkko.olantera@evl.fi, 044 7335249.

Seurakuntaviikon koko ohjelman ja tarkemmat tiedot tapahtumista näet tästä

Thu Oct 10 12:34:00 EEST 2019