Bona Fide -messu

su 3.11. kello 17.00

Kustaa Aadolfin kirkko

Bona Fide –messu Iisalmessa!

Bona Fide –kuoro ja Oulujoen seurakunnan kappalainen Satu Kreivi-Palosaari toteuttavat Bona Fide-messun Iisalmessa, Kustaa Aadolfin kirkossa sunnuntaina 3.11 kello 17. Messu on normaali ehtoollisjumalanpalvelus, jossa lauletaan uuden lisävihkon virsiä, mutta synnintunnustus, saarna ja esirukous sekä muutamat muut messun laulut ovat kuoron omaa tuotantoa. Messuun on rakennettu myös toiminnallisuutta esimerkiksi synnintunnustukseen liittyen. 

Laulut on säveltänyt Kari Haikarainen ja sanoittanut Satu Kreivi-Palosaari. Vanhimmat lauluista on tehty melkein parikymmentä vuotta sitten ja ne syntyivät, kun laulujen sanoittaja aloitteli tiiviimpää seurakuntaelämää vapaaehtoisena ja luottamushenkilönä Iisalmen seurakunnassa. Musiikissa on paljon sanoitettua epävarmuutta ja riittämättömyyttä, mutta vastapainona sanoituksissa kuuluu myös vahva rohkaisun viesti.

Bona Fide – Hyvä mielen musiikkiryhmä – on kulkenut omia polkujaan jo toistakymmentä vuotta. Iisalmelainen kuoro laulaa nuorekasta Suomi-gospelia ja esiintyy seurakuntien tilaisuuksissa. Noin 10 soittajasta ja laulajasta koostuva ryhmä on toteuttanut kolme musiikkidraamaa ja julkaissut kaksi levyä. Kuoroa on johtanut sen alusta saakka kanttori Kari Haikarainen.


Järjestäjä

Iisalmen seurakunta

Katso myös

su 22.9. klo 10.00

Pyhän Ristin kirkko

Messu

15. sunnuntai helluntaista