Uutiset

Uutislistaukseen

Artesaaniopiskelijat kunnostavat sankarihautamuistomerkkien tekstit Iisalmen Vanhalla hautausmaalla

Ylä-Savon ammattiopiston sisustusalan artesaaniopiskelijat kunnostavat Iisalmessa Vanhan hautausmaan sankarihautojen hautamuistomerkkien tekstit kevään aikana. Urakan aikana kivet saattavat olla eri asennoissa kuin normaalisti mutta ne suoristetaan myöhemmin. Työt on aloitettu viikolla 19 ja säiden salliessa työt valmistuvat kesäkuun alussa. Työ toteutetaan yhteistyössä Ylä-Savon ammattiopiston, Iisalmen seurakunnan ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän hautatoimen kanssa.  

Artesaaniopiskelija Heli Korhonen korjaamassa sankarihaudan hautamuistomerkin tekstejä.

Artesaaniopiskelija Heli Korhonen korjaamassa sankarihaudan hautamuistomerkin tekstejä.

Käytännön työstä vastaavat kolme sisustusalan opiskelijaa, jotka ovat koulutussopimuksella seurakunnalla ja samalla toteuttavat kunnostustyön ammattiosaamisen näyttöinä. Työpaikkaohjaajana toimii Ylä-Savon seurakuntayhtymän hautatoimesta Hannu Huttunen. Urakka pyritään saamaan valmiiksi kesään mennessä, mutta työt ovat säiden armoilla.  

-Töitä pystytään tekemään ainoastaan poutaisella säällä, mutta pyrimme saamaan työt valmiiksi kukkien laittoon mennessä. Kesän aikana kunnostustöitä ei tehdä, joten sitten jatketaan tarvittaessa syksyllä, kertoo Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntapuutarhuri Hannu Huttunen.  

Työteknisistä syistä johtuen hautakivet joudutaan tilapäisesti asettamaan vaakatasoon pois paikoiltaan, mutta työn edistymisen mukaan kivet suoristetaan myöhemmin paikoilleen.  

- Tulevana sunnuntaina 15.5. vietämme kaatuneitten muistopäivää seppeleenlaskuineen ja tuolloin kivet ovat osin työasennossa. Jos seurakuntalaisia ihmetyttää, että kiviä on pois paikoillaan, niin se johtuu tästä kunnostusurakasta ja kyseessä on vain tilapäinen haitta. Kivet suoristetaan kyllä lopuksi. Onhan tässä nähtävissä myös hieno sukupolvien kohtaaminen, kun opiskelijat pääsevät näyttämään osaamisensa ja saavat laittaa hautamuistomerkit arvoiseensa kuntoon, Huttunen kommentoi. 

Vanhan hautausmaan sankarihauta-alueelle on haudattu 239 vainajaa. Tyynykiven muotoisia hautamuistomerkkejä alueella on 238, sillä kaksi veljestä on haudattu samaan hautaan. Hautausmaahan on haudattu Iisalmen maaseurakunnan talvi- ja jatkosodassa kaatuneet 1939 -1945. Kaupunkiseurakunnan sankarivainajat on haudattu Sankariniemen hautausmaahan.  

2022-05-13 13:07:57.0