Uutiset

Uutislistaukseen

Piispansauvan voiton vei Sonkajärven joukku​e

Piispansauvan voiton nappasi toista kertaa peräkkäin Sonkajärven -joukkue, jossa kilpailivat Saija Mähönen, Henri Rönkkö, Rami Hujanen. Iisalmen joukkue vei kakkossijan ja Kuopion joukkue nousi kolmanneksi. 

Piispansauva 2019 Sonkajärvi Piispajoukkue Jari Jolkkonen_ Atte Hokkanen ja Mauri Heiskanen kuvat Hannu Ker...

Kuvassa piispan joukkue

Sonkajärvellä vietettyyn Piispansauva -tapahtumaan osallistui 150 osanottajaa ympäri Ylä-Savoa kisailemaan piispansauvasta ja viettämään työttömien yhteistä virkistyspäivää. Ennen päivän kisailuja kokoonnuttiin kirkkoon viikkomessuun, jossa piispa Jari Jolkkonen kannusti saarnassaan rohkeuteen kääntyä hädässä jumalan puoleen arastelematta ja muistutti sen olevan oikeutemme. Hädän hetkellä on oikeus puhua siitä ääneen, saada apua ja lohdutusta taivaalliselta isältä. 

Kisapaikalla Liikuntahallin edustalla taisteli voitosta kahdeksan kolmen hengen joukkuetta maitokärriviestissä, sählymailasta lähtevien kutien tarkkuudessa ja tietokilpailussa. Piispansauva -tapahtumassa testataan vuosittain joukkueiden taitoja ja kestävyyttä lajeissa, joissa tiukkoja lajistandardeja tärkeämpää on ripaus huumoria ja hauskuutta. Kisan voiton vieneen Sonkajärven joukkueen suoritus riitti jo toiseen ykköspaikkaan peräkkäin. Iisalmen joukkue kiri toiseksi ja Kuopion -joukkue kolmanneksi.  

Piispansauva -tapahtumassa poikkeuksellisen peräkkäisen voiton napannut joukkue pitää kiertopalkinnon vielä toisenkin vuoden Sonkajärvellä. Ensi vuoden Piispansauva -tapahtumaa ei kuitenkaan järjestetä Sonkajärvellä vaan tapahtuman perinne jatkuu uudella paikkakunnalla.  

Sonkajärven seurakunta järjesti Piispansauva –tapahtuman yhdessä Päiväkeskus Pysäkin kanssa. Yhteiskumppaneina olivat myös Sonkajärven kunta, vapaaehtoiset, Vertaistoimintakeskus Touhula, Sonkajärven Martat, Sonkakoti, Sonkajärven kunnanlääkärit ja SPR Sonkajärvi. Sponsoreina olivat K-market Marjapaikka ja Sonkajärven S-market.​

Lisätietoa: Sonkajärven seurakunta, diakoni Pauliina Ruotsalainen, 044 720 6071, pauliina.ruotsalainen@evl.fi

2019-03-21 13:25:00.0