
Arabiankielinen työ Haifassa
Kylväjä tukee Rauhanruhtinas-yhdistystä, joka pyrkii opetuslapseuttamaan ihmisiä ja rakentamaan siltoja Israelin jakautuneeseen todellisuuteen. Toiminnasta vastaa lähettimme puolisonsa kanssa. Yhdistyksen alaisuuteen on rekisteröitynyt evankelikaalinen Elämän leipä -seurakunta, joka on osa Assemblies of God -yhteisöä, mutta toimii itsenäisesti muiden vastaavien arabiseurakuntien tapaan.
Arabien parissa tehtävän työn lisäksi lapsi- ja perhetyössä osallistutaan toimintaan, joka tuo yhteen arabikristittyjä ja messiaanisia juutalaisia. Yhdistyksen kotisivut ja podcastina kuultavat arabiankieliset saarnat ja opetukset palvelevat yli maantieteellisten rajojen. Työntekijämme puolisoineen tukevat myös Suomessa tehtävää maahanmuuttajatyötä.
Saidien kirje maaliskuu 2025Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Saidien kirje tammikuu 2025
Israel
Israel on juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kohtaamispaikka. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Alueen haasteena on erittäin pitkään jatkunut ja moniulotteinen konflikti Israelin ja Palestiinalaisalueen välillä. Kiista kytkeytyy muun muassa politiikkaan, uskontoon ja turvallisuuteen.
Israelissa on noin 9,6 miljoonaa asukasta. Heistä enemmistö on sekä etniseltä taustaltaan että uskonnoltaan juutalaisia (n.74%). Maan arabiväestöstä (n.21%) valtaosa on muslimeja, mutta maassa asuu kuitenkin myös arabikristittyjä ja muita vähemmistöjä.
Israel kartalla
Pirkko ja Elias Said (Kuva: Kylväjä)
Ota yhteyttä
Osaamisalueena lähetystyö, kansainvälinen vastuu ja vapaaehtoistoiminta