Viro
Viro

Niin kauan kuin saan olla rohkaisemassa, tukemassa ja tuomassa yhteen heitä, jotka kertovat rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta lapsille, on työ enemmän kuin mielekästä. -Titta Hämäläinen

Evankelinen lähetysyhdistys - ELY ry.:n työ Virossa alkoi yhteistyöstä Kiteen Evankelisen Kansanopiston kanssa. Opiston yhteyksien kautta Elylle tuli kutsu tulla mukaan tekemään lähetystyötä Virossa. Yhteistyösopimus on solmittu Viron kirkon Lähetyskeskuksen, Diakoniakeskuksen sekä Tarton Maarian seurakunnan kanssa.
Titta on koulutukseltaan diakoni ja kirkon lähetyssihteeri. Titta on ollut 15 vuotta Viron kirkon lapsi- ja nuorisotyön yhdistyksen palveluksessa. Titta jatkaa Elyn lähettinä samassa tehtävässä eli työhön kuuluu Viron kirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden tukeminen ja kouluttaminen, yhteyspäivien järjestäminen, Raamatun tutkimisen opettaminen ja kehittäminen. Viron kirkon lasten ja nuorisotyön säätiön kotisivut löytyvät osoitteesta https://lny.eelk.ee/Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Titta Hämäläisen kirje joulukuu 2024

Viro

Viron tasavalta  eli Viro on valtio, joka sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren itärannalla Suomenlahden eteläpuolella Baltiassa. Se on Baltian maista pohjoisin. Virolla on maaraja Venäjän ja Latvian kanssa. Viron väkiluku on 1 366 000. Pääosan maan asukkaista muodostavat virolaiset, ja merkittävä vähemmistö on vironvenäläiset. Noin kolmannes (434 426) Viron asukkaista asuu maan pääkaupungissa Tallinnassa. 

Viro kartalla

Titta Hämäläinen
Titta Hämäläinen

Ota yhteyttä

lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja
Ilvolankatu 14 b
74100 Iisalmi

Osaamisalueena lähetystyö, kansainvälinen vastuu ja vapaaehtoistoiminta