Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sunnuntaina 4. kesäkuuta klo 16.00 järjestetään Marja-Liisa ja Jaakko Sarvelan muistokonsertti. Muistokonsertissa esiintyy Jukka Perko Avara –yhtye. Konserttiin on vapaapääsy ja käsiohjelma 10 euroa. Konsertin tuotto ohjataan lyhentämättömänä Iisalmen Parkinson-kerholle.
29.5.2023 14.11
Yhteinen kirkkovaltuusto käsitteli tilinpäätöstä, määräalan vuokrausta ja katu- ja puistoaluiden myyntiä.
24.5.2023 11.08
Lekkerbergin Laulava Kylä saapuu vierailulle lauantaina 27.5. klo 13–15 Lippuniemen seurakuntakodille. Se on lastenmusiikkikonsertti, joka tuo mukanaan laulavaa, soittavaa ja leikkivää luovaa toimintaa keskelle perheiden arkea
17.5.2023 11.08
17.5.2023 07.27
Koulun alkaessa lapsen elämänpiiri laajenee ja uusi elämänvaihe voi jännittää koko perhettä. Kouluun siunaaminen on seurakunnan tapa kulkea lapsen rinnalla uuden ajanjakson alussa. Siunaaminen tarkoittaa hyvän toivomista ja kirkkohetkessä toivotetaan lapselle tasaista ja turvallista kouluaikaa.
15.5.2023 09.35
Hautausmailla talvella tehdyt haudat kunnostetaan ennen kesäistutusten alkamista. Tavallista syvempi routa on viivästyttänyt hautojen kunnostusta ja maan tiivistystä. Roudan sulamisen jouduttamiseksi hautakumpujen pintamaata on jouduttu kaivamaan.
11.5.2023 12.46
Yhteinen kirkkovaltuuston listalla on tällä kertaa talousasioita ja kiinteistöasioita.
10.5.2023 07.17
Kokouksessa käsitellään mm. tilintarkastuskertomusta 2022 ja talousarvioraamia vuodelle 2024.
10.5.2023 07.14
Hitaasta kevään etenemisestä huolimatta ilmassa on tuttuja kevään merkkejä, kun Iisalmen vanhalla hautausmaalla järjestetään siivoustalkoot 12.5. klo 9.00 ja Kangaslammin hautausmaalla ke 17.5. klo 9.00. Muuta ei tarvita mukaan kuin oma harava ja reipasta talkoohenkeä.
3.5.2023 10.16
Seurakunnan päiväkerhossa lapsi saa ihmetellä maailmaa leikin ja seikkailun kautta yhdessä ikäistensä kanssa. Päiväkerhoja pidetään ympäri Iisalmea.
1.5.2023 00.00
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä