Uutiset

Uutislistaukseen

Ripariralli aloittaa rippikoulun

3.10.2016 10.06

Tulevana sunnuntaina 9. lokakuuta kokoontuvat kaikki Iisalmen
seurakunnan vuoden 2016–2017 rippikoululaiset Ripariralliin. Ripariralli on yhteinen rippikoulun aloitustapahtuma, jossa tutustutaan riparikavereihin, rippikoulun käytännön asioihin ja seurakuntaan.
 

Kaikki Iisalmen seurakunnan lähes kaksisataa rippikouluun ilmoittautunutta nuorta kokoontuvat ensin klo 14.30 Pyhän Ristin kirkkoon kaikille rippikoululaisille yhteiseen aloitukseen. Myös muualle rippikouluun ilmoittautuneet iisalmelaiset osallistuvat Ripariralliin. Aloituksen jälkeen rippikoululaiset jaetaan omiin ryhmiin ja päivä jatkuu erilaisilla toimintapisteillä kirkossa ja seurakuntatalolla.

Päivän aikana riparilaiset perehtyvät rippikoulun käytännön asioihin ja saavat vastauksia esimerkiksi siihen, miten rippikoulumerkkejä kerätään. Yhteisessä tapahtumassa tutustutaan myös omiin riparikavereihin. Samalla pohdiskellaan yhdessä, millaisia ajatuksia ja toiveita nuorilla itsellään tulevasta rippikoulusta on. Lauluina lauletaan Nuoren seurakunnan veisukirjan lauluja.

Ripariralli päättyy Pyhän Ristin kirkossa kello 17 pidettävään yhteiseen iltakirkkoon, jonne myös rippikoululaisten kotiväki toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi mukaan.

Lisätietoja Riparirallista antavat Iisalmen seurakunnasta:
nuorisotyönohjaaja Jari Nousiainen, 044 7335 216,jari.nousiainen@evl.fi
rippikoulupappi Kati Ahomaa, 044 7335 284, kati.ahomaa@evl.fi