Uutiset

Ekumeeninen Uskon Yö -tapahtuma ensimmäistä kertaa Iisalmessa

24.10.2016 10.45

Uskon Yö on kaikille tarkoitettu taiteiden yö –tapahtuma, jossa kristillinen sanoma on läsnä erilaisin musiikin ja taiteen keinoin. Alkuillan ohjelma on suunnattu koko perheelle.


Uskon Yö –tapahtuma järjestetään lauantaina 29. lokakuuta Iisalmen seurakuntatalolla (Ilvolankatu 14b). Ohjelmaa on illan aikana myös Pyhän Ristin kirkossa, Vapaaseurakunnalla (Savonkatu 19 A 4), sekä Kauppakadulla Salen edessä ja Tuoppikellarissa.
 
Tapahtuman tavoitteena on tuoda esille taide uskon ilmentäjänä. Uskon Yö –illassa voi osallistua mm. erilaisiin taidetyöpajoihin, israelilaiseen tanssiin ja hengelliseen karaokeen. Ilta aloitetaan seurakuntatalolla kello 16 Jippii-kuoron esityksellä. Iltaan mahtuu myös värittämistä, hiljentymistä, rukousta ja viisikielisestä veisaamista. Kello 18 alkaa Vapaaseurakunnalla koko perheen ”villasukkakirkko”-hartaushetki, jonka jälkeen tarjolla iltapala.
 
Salen edessä Kauppakadulla esiintyy Rapduo Tulikielet kello 20 ja tarjolla on myös kuumaa juomaa. Samaan aikaan esiintyy Tuoppikellarissa trubaduuri, joka laulaa ja soittaa lauluja maan ja taivaan väliltä. Ilta päättyy klo 22 Pyhän Ristin kirkossa alkavaan ekumeeniseen Uskon Yön kirkkohetkeen.
 
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Iisalmen ev. lut. seurakunta, Iisalmen Helluntaiseurakunta, Iisalmen Vapaaseurakunta ja Iisalmen adventtiseurakunta. Tapahtuma on ilmainen, kaikille avoin, eikä sinne tarvitse ennakkoilmoittautua. Uskon Yö –tapahtumia on järjestetty Suomessa vuodesta 1999 lähtien. Tänä vuonna valtakunnallinen Uskon Yö on osa reformaation merkkivuoden tapahtumia.
 
Uskon Yö –tapahtuman koko ohjelman löydät täältä.

Lisätietoja, Iisalmen ev. lut. seurakunta, vs. johtava diakoniaviranhaltija Virpi Jukarainen, 044 7335 283, virpi.jukarainen@evl.fi

 

« Uutislistaukseen