Uutiset

Uutislistaukseen

Pyhäinpäivänä muistamme rakkaitamme kynttilöin ja rukouksin

Lauantaina 5. marraskuuta vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheisten haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä, johon perinteisesti kuuluu muisteleminen ja edesmenneiden rakkaiden muistaminen.

 

Pyhäinpäivän nimessä on sana ”pyhä” merkitsee Jumalalle erotettua
Pyhäinpäivä, vanhemmalta nimeltään pyhäinmiestenpäivä, on alkujaan muodostunut kahdesta juhlasta: kaikkien pyhien päivästä ja uskovien vainajien muistopäivästä. Alun perin ne olivat erillisiä juhlia. Pyhäinpäivän nimessä on sana ”pyhä”. Se merkitsee Jumalalle erotettua. Pyhäinpäivään kuuluu keskeisesti kynttilöiden vieminen ja sytyttäminen läheisten haudoille. Haudoilla käynti yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Kirkoissa pyhäinpäivä on viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä jouluaaton, ensimmäisen adventtisunnuntain, ensimmäisen joulupäivän ja kiirastorstain jälkeen. Päivä sekoittuu usein amerikkalaiseen Halloween juhlaan, joka tarkoittaa taas kuolleiden juhlaa. Vaikka molempien juhlapyhien sävyssä on kuolema, niin alkuperä on aivan eri.

Kaikille syttyy kynttilä
Useissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa jumalanpalveluksissa ja erillisissä muistotilaisuuksissa luetaan edellisen vuoden pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. Se on tärkeä osa surutyötä, olipa sitten kuolemasta jo kulunut pian vuosi tai vain muutama viikko. Näin tehdään myös kaikissa Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa.

Lähteet: www.evl.fi, Kirkkovuosi tutuksi: Risto Kormilainen

Lisätietoja: 

Iisalmen seurakunta, kirkkoherra Janne Bovellan, 044 7335 200, janne.bovellan@evl.fi

Pyhäinpäivän tapahtumat seurakunnassamme 2016

Iisalmen seurakunta
-       To 3.11. klo 9.30 pyhäinpäivän lastenkirkko Pyhän Ristin kirkossa.
-       La 5.11. klo 10 Herättäjän päivän messu Pyhän Ristin kirkossa, saarna Jaro Julkunen Kuopiosta. Messun jälkeen kirkkokahvit ja seurat seurakuntatalolla, Ilvolankatu 14b. Seuroissa puhujina ovat Nilsiän herättäjäjuhlien pääsihteeri Simo Korkalainen, Jaro Julkunen, Lauri Oikarinen ja Janne Bovellan.
-       La 5.11. klo 18.00 pyhäinpäivän iltakirkko Kustaa Aadolfin kirkossa. Luetaan kaikki ajalla 31.10.2015–5.11.2016 vanhalle hautausmaalle haudattujen ja muualle haudattujen seurakunnan jäsenten nimet.
-       La 5.11. klo 18.00 pyhäinpäivän iltakirkko Kangaslammin kappelissa, Kangaslammint. 38. Iltakirkossa luetaan kaikki ajalla 31.10.2015–5.11.2016 Kangaslammin hautausmaalle haudattujen nimet.
-       Su 6.11. klo 10 sanajumalanpalvelus Kustaa Aadolfin kirkossa, saarna Viljo Juntunen. Iisalmen Rauhanyhdistyksen 100 v. juhlajumalanpalvelus.
-       Su 6.11. klo 17 Kairos-yhtyeen ilmaiskonsertti Kustaa Aadolfin kirkossa, vapaa pääsy.

Pyhäinpäivän kaikki tapahtumat Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa 2016 >> 

 

 

Mon Oct 31 12:16:01 EET 2016