Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Iisalmen Vanhalla hautausmaalla järjestetään tänä kesänä muistomerkkien sekä ristien muotoiluun ja symboliikkaan pohjautuvia hautausmaakierroksia. Yksi kierroksista tutustuttaa kävijät myös Kustaa Aadolfin kirkon sekä hautausmaan historiaan. Lisäksi kirkko on avoinna tiekirkkona tutustumista varten. Kierrokset sekä kirkkoon tutustuminen ovat maksuttomia ja kaikille suunnattuja.
Ristin kierros -opastukset
Hautausmaakävely ”Ristin kierros” järjestetään tänä kesänä kaksi kertaa ja osallistuminen on maksutonta. ”Ristin kierros” kertoo ristin teologiasta ja merkityksestä, sekä johdattaa kävijän hautauksen ja muistomerkkimuotoilun historiaan ja symboliikkaan. Kierroksen alkuosa on noin puolen tunnin pituinen luento sisällä Kustaa Aadolfin kirkossa, jonka jälkeen siirrytään Vanhalle hautausmaalle ristien pariin. Lopussa keräännytään hautausmaan Ullakko-rakennukseen kuulemaan sen historiaa. Kierroksen arvioitu kesto on noin 2 tuntia. Oppaana kierroksilla toimii Tiina Tiikkainen. Musiikista tapahtumassa vastaa rovasti Arno Toivanen. Kierrokset pidetään tiistaina 11.6. klo 18.00 ja lauantaina 24.8. klo 16.00. Tapahtumassa on säävaraus.
Kustaa Aadolfin kirkon ja hautausmaan historiakierros
Kustaa Aadolfin kirkon historiakierroksella tiistaina 2.7. klo 18.00 tulee tutuksi kirkon ja hautausmaan historia.
Kierroksella kuullaan Iisalmen yrityselämässä vaikuttaneista henkilöistä, mm. liikenneneuvos Toivo Makkosesta, kauppias Taavetti Tossavaisesta ja monista muista henkilöistä. Kierrokselle lähdetään kellotapulilta. Oppaana historiakierroksella toimii Juha-Pekka Lappalainen.
Kustaa Aadolfin kirkko toimii kesällä tiekirkkona
Kustaa Aadolfin kirkko on auki yleisölle Tiekirkkona kesällä 25.6. – 8.8. välisenä aikana tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 10-16, jolloin kirkkoon voi tutustua omatoimisesti. Ylä-Savon oppaat ovat paikalla esittelemässä kirkkoa 26.6., 11.7. ja 24.7.
Lisätietoja Ristin kierroksesta sekä opastetuista kirkkokierroksista:
Ylä-Savon oppaat ry ja Tiina Tiikkainen 045 3570 393, Juha-Pekka Lappalainen p. 050 9171091.
28.5.2024 11.25