Kangaslammin hautausmaan hautaustoiminta voi keskeytyä 1.12.2026 lupakäsittelyn ajaksi
Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee 20.10.2026 LVV:lle annettavaa lausuntoa, jossa seurakuntayhtymä pyytää mahdollisuutta jatkaa nykyistä rajoitettua hautaustoimintaa lupapäätökseen saakka.
Lupa- ja valvontavirasto (LVV) on kehottanut Ylä-Savon seurakuntayhtymää lopettamaan hautaustoiminnan Kangaslammin hautausmaalla 1.12.2026 alkaen. Kehotuksessaan LVV mainitsee, että hautaustoimintaa voitaisiin jatkaa, jos vireillä oleva vesitalouslupahakemus hyväksytään. Lupahakemus on parhaillaan käsittelyssä, kuulutus on meneillään ja päätöstä odotetaan tammikuussa 2027.
Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee 20.10.2026 LVV:lle annettavaa lausuntoa, jossa seurakuntayhtymä pyytää mahdollisuutta jatkaa nykyistä rajoitettua hautaustoimintaa lupapäätökseen saakka.
Lausuntoluonnoksen mukaan seurakuntayhtymä on toteuttanut viranomaisten edellyttämää pohjavesiseurantaa, eikä tutkimuksissa ole havaittu viitteitä hautaustoiminnan haitallisista vaikutuksista pohjaveteen.
Lausuntoluonnoksessa todetaan myös, että viranomaisella on ollut tieto rajoitetusta hautaustoiminnasta vuodesta 2024 lähtien, jota on toteutettu silloisen Pohjois-Savon ELY-keskuksen ohjauksessa. Maaliskuussa 2026 tehdyn valvontailmoituksen jälkeen LVV on kuitenkin ryhtynyt tarkastelemaan toimintaa ja antanut nopealla aikataululla kehotuksen lopettaa hautaustoiminta kokonaisuudessaan 1.12.2026 mennessä. Kehotuksen noudattamatta jättäminen voisi johtaa uhkasakkoon.
Seurakuntayhtymän näkemyksen mukaan toiminnan keskeyttäminen juuri ennen luparatkaisua olisi kohtuutonta. Vaikutukset kohdistuisivat erityisesti hautaoikeuden haltijoihin ja omaisiin.
- Hautapaikkaan liittyy usein suvun historiaa, vainajan tahtoa ja omaisten välisiä lupauksia. Hautauksen lopettaminen kokonaisuudessaan kesken lupaprosessin on kohta, johon haluamme vielä viranomaisen kanssa palata. Pyydämme viranomaisia vielä arvioimaan kehotusta ja sen määräaikaa. Pohjavesiseurannan näytteet ovat olleet puhtaita, vaikka kokonaisuuden lopullinen arviointi kuuluukin viranomaiselle. – kommentoi hallintojohtaja Sanna Kivinen.
Kangaslammin hautausmaa on ollut käytössä jo noin sadan vuoden ajan
Seurakuntayhtymä on jo merkittävästi rajoittanut hautaustoimintaa Kangaslammin hautausmaalla. Hautausmaalta ei luovuteta uusia hautapaikkoja, uudet hautapaikat osoitetaan Iisalmen vanhalta hautausmaalta, syvähautauksista on luovuttu eikä toimintaa ole laajennettu. Hautauksia on tehty ainoastaan olemassa oleviin hautapaikkoihin seurakunnan lakisääteisen hautaustoimen järjestämisvastuun toteuttamiseksi.
Seurakuntayhtymä on varautunut myös mahdolliseen kielteiseen lupapäätökseen käynnistämällä Iisalmen vanhan hautausmaan laajennusosan suunnittelun.
Kangaslammin hautausmaan tilanteesta tiedotetaan lisää, kun asiassa saadaan uusia päätöksiä tai viranomaislinjauksia.
Lausuntoluonnos (domus.evl.fi)
LVV Kehotus 24.9.2026 LVV-U/83728/2026Linkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf)
Yhteisen kirkkoneuvoston pykälä asiasta 20.10.2026 (domus.evl.fi)
Aiempia uutisia aiheesta
Lisätiedot
Sanna Kivinen, 044 7335 211, sanna.kivinen@evl.fi
hallintojohtaja
Ylä-Savon seurakuntayhtymä
Tue Oct 13 15:06:00 EEST 2026