Uutiset

Uutislistaukseen

Piispa Jari Jolkkosen pääsiäistervehdys

"Kuluvan vuoden aikana on pohdittu paljon sananvapautta ja sananvastuuta. Molemmat kuuluvat yhteen. Sananvapaus palvelee hyvää yhteiselämää. Sitä tarvitaan, jotta jokainen voisi tulla kuulluksi ja nähdyksi."

KUOPION HIIPPAKUNNAN PIISPA


”Hoosianna” vai ”Ristiinnaulitse”?

Pääsiäisen kertomuksessa on eräs piirre, joka on aina askarruttanut. Kuinka on mahdollista, että kansa ottaa ensin iloiten vastaan aasilla nöyrästi ratsastavan Jeesuksen ja pian se jo vaatii hänen päätään vadille? Miksi iloinen ”Hoosianna!” vaihtuu niin nopeasti murhanhimoiseen ”Ristiinnaulitse!” -huutoon? Kuka kansanjoukkojen mielialoja oikein ohjasi? Ja ketkä niitä ohjailevat tänään?

Kuluvan vuoden aikana on pohdittu paljon sananvapautta ja sananvastuuta. Molemmat kuuluvat yhteen. Sananvapaus palvelee hyvää yhteiselämää. Sitä tarvitaan, jotta jokainen voisi tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Sananvastuuta tarvitaan, jotta vapautta ei käytettäisi väärin salaiseen juonitteluun tai julkiseen lynkkaukseen. Vääristelevä ja pahantahtoinen julkisuus ”tuhoaa ihmisiä, työuria ja yrityksiä”, totesi eräs Yleisradiossa esimiestehtävissä toimiva.

Kirkon hengellisessä elämässä ei tunneta murhanhimoista ”Ristiinnaulitse” -huutoa. Eikä sellaisen pitäisi kuulua kenenkään arkielämään tai näyttöpäätteelle. Tutkinta kuuluu poliisille, tuomiovalta tuomarille.

Sen sijaan jumalanpalveluksessa tunnetaan iloinen ”Hoosianna” -toivotus. Eikä vain pääsiäisenä. Jokaisessa ehtoollisjumalanpalveluksessa me toivotamme ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen tervetulleeksi samoilla sanoilla, joilla kansanjoukko tervehti häntä Itäportin luona Jerusalemissa: ”Siunattu hän, joka tulee Herran nimessä, Hoosianna korkeuksissa!”

Tämä Pyhä-hymni antaa ilon sävellajin sekä arkeen että juhlaan.

Paastonaika kutsuu sinua ja minua seuraamaan Kristusta ristin tietä. Silloin valmistaudutaan pääsiäiseen paastoten, katuen, Jumalan sanaa mietiskellen ja köyhille myötätuntoa osoittaen.

Risti ei silti ole viimeinen sana.

Pääsiäinen on ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen. Kristuksen risti sovittaa syntimme, lunastaa meidät vapaaksi ja paljastaa Jumalan armahtavan rakkauden meitä kohtaan. Kristuksen ylösnousemus kukistaa kuoleman ja avaa meille taivaan portit sepposen selälleen.

Sen johdosta toivon ja rukoilen, että antaisit pääsiäisen sanoman lohduttaa, ilahduttaa ja rohkaista sydäntäsi. Älä anna omien erehdysten, epävarman uskon tai toisten ihmisten "ristiinnaulitse" -huutojen tulla sinun ja Vapahtajasi välille. Kristuksen voitto on myös sinun voittosi. Pääsiäisen ilo kuuluu myös sinulle. Siksi sinulla on lupa liittyä kristittyjen yhteiseen kiitosvirteen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. Hoosianna korkeuksissa!"

Hyvää ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!

 

Jari Jolkkonen

Kuopion hiippakunnan piispa

 

2017-04-07 08:13:08.0