Uutiset

Uutislistaukseen

Seurakuntaviikolla ollaan yhdessä ja äänestetään

Iisalmen seurakunnan jo perinteeksi muodostuneen syksyn seurakuntaviikon teemana on yhdessä tekeminen ja äänestäminen, kun seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikko on käynnissä samalla aikaa. 
Seurakuntaviikko 2018 äänestä ennakkoon_kuva Kirkon kuvapankki _THUMB.jpg

Nyt jo kolmannen kerran järjestettävä tapahtumaviikko 4.–11.11. juhlistaa yhdessä olemista ja tekemistä musiikilla, hiljentymisellä ja perheiden tapahtumilla. Papin kanssa pääsee keskustelemaan esimerkiksi tiistaina 6.11. ja keskiviikkona 7.11. klo 9.00–13.30 välisenä aikana Pyhän Ristin kirkossa.

Syödään sekä kahvitellaan yhdessä ja äänestetään

Tapahtumaviikolla on luvassa mm. perheuinti Iisalmen uimahallissa ti 6.11. klo 15.30 alkaen, musiikkituokioita Pyhän Ristin kirkossa 6.–8.11. sekä lasten oma päivä Lähetyskirpussa 10.11. klo 10.00 alkaen, jossa on jaossa ilmapalloja sekä klovni ilahduttamassa pikkuväkeä.

Perinteisessä Syödään yhdessä -tapahtumassa on tarjolla maksuton lounas seurakuntatalolla 8.11. klo 11–13, jonka yhteydessä voit kätevästi käydä myös äänestämässä samassa rakennuksessa.

Nuorille eli alle 30-vuotialle ennakkoäänestäjille tarjotaan munkkikahvit äänestyksen yhteydessä 7.11. Savonialla klo 9–11 ja Ylä-Savon ammattiopistolla klo 10.30–12.00. Kaikki Iisalmen ennakkoäänestyspaikat voit kurkata täältä.

Jokainen on tervetullut!

Viikon tavoitteena on olla läsnä ihmisten arjessa ja toivottaa jokainen tervetulleeksi mukaan seurakuntaan juuri sellaisena kuin on sekä kannustaa seurakuntalaisia äänestämään. Sunnuntaina 11.11. on sanajumalanpalvelus klo 10.00 alkaen Pyhän Ristin kirkossa ja messu Kustaa Aadolfin kirkossa klo 17.00 alkaen.

Koko ohjelma aikatauluineen löytyy verkosta www.iisalmenseurakunta.fI/seurakuntaviikko

Lisätietoja, nuorisotyönohjaaja Satu Krogerus, 044 733 5218, satu.krogerus@evl.fi ja diakoni Ritva Mustonen, 044 7335 226, ritva.mustonen@evl.fi

2018-10-23 08:11:00.0