Uutiset

Uutislistaukseen

Seurakunta tuo pääsiäisen kertomuksen kotiin

Iisalmen seurakunnan lapsityö tarjoaa aikaamme sopivan tavan kokea ja kuulla pääsiäisen tapahtumat. Perheille tarjotaan mahdollisuus tilata lastenohjaaja kotiin kertomaan pääsiäisen tapahtumista lapselle sopivalla tavalla. Kertomus toteutetaan nyt kolmannen kerran.

SMALL_Pääsiäisen kertomus_2016_lapset kuuntelee_M.jpg

Pääsiäisen tapahtumat evankelis-luterilaisessa kirkossa ovat varsin monijuonteiset. Usealle aikuisellekin nuo tuhansia vuosia sitten eletyt tapahtumat voivat olla hieman vaikea hahmottaa. Ne ajoittuvat useille päiville ja sisältävät monia käänteitä. Joku vanhempi saattaakin miettiä, että miten näistä kertoisi lapselle mahdollisimman selkeästi? Seurakunnan lapsityö vastaa toiminnallaan juuri tähän haasteeseen ja kertomus toteutetaan nyt jo kolmannen kerran. Ensimmäisen kerran kertomus vietiin koteihin vuonna 2013.

Tutussa ja turvallisessa ympäristössä

Perheille tarjotaan mahdollisuus tilata seurakunnan lastenohjaaja kotiin kertomaan pääsiäisen tapahtumista. Vierailut toteutetaan ajalla 8.–18.4. klo 9–16 välisenä aikana. Kesto on noin 30 minuuttia ja se toteutetaan perheen arjen keskellä lapsen keskittymiskyvyn mukaan. Vierailusta ja perheeseen pieni muisto.

”Olemme tehneet vierailuja lapsiperheisiin jo pitkään mm. vauvaperheiden tervehdyskäyntien, satupäivävierailuiden ja kotipyhäkoulujen merkeissä. Niinpä muutama vuosi sitten keksimme tämän idean, koska koimme luonnollisena tarjota perheille mahdollisuutta kokea kirkkovuoden suurimman juhlan, pääsiäisen tapahtumat kotona. Lapselle tuttu ja turvallinen ympäristö omien tärkeiden aikuisten lähellä on mitä parhain paikka kuulla pääsiäisen erilaisia tunteita herättävä kertomus ”, kertoo johtava lapsityönohjaaja Anu Naakka Iisalmen seurakunnasta.

Kertomuksen voi tilata perheelle sopivana ajankohtana ke 3.4. mennessä numerosta 044 7335 225, 044 7335 294 tai sähköpostitse anu.naakka@evl.fi, hannele.vartiainen@evl.fi.

Lisätietoja,

Iisalmen seurakunta, johtava lapsityönohjaaja Anu Naakka, 044 7335 225, anu.naakka@evl.fi ja lastenohjaaja Hannele Vartiainen, 044 7335 294, hannele.vartiainen@evl.fi

2019-03-20 14:52:00.0