Uutiset

Uutislistaukseen

Seurakuntaviikko huipentuu Koko kansan juhliin kultuurikeskuksella.

Seurakuntaviikko huipentuu kirkkoherran Sanna Komulaisen tulojuhlan jumalanpalvelukseen ja koko kansan juhlaan sunnuntaina 13.9. Iisalmen kulttuurikeskuksessa. Jumalanpalvelus järjestetään Iisalmen kulttuurikeskuksessa kello 12.00. 

Jumalanpalveluksen saarnan pitää kirkkoherra Sanna Komulainen.

Uuden kirkkoherran tulojuhlaa oli tarkoitus pitää jo kesällä, mutta koronapandemian tilanne siirsi tapahtuman seurakuntaviikolle. Komulainen onkin iloinen, että nyt seurakunnan kohtaaminen onnistuu.
“Keväällä virkaanasettamismessua seurakuntalaiset pääsivät seuraamaan etäyhteyden kautta. On hienoa, että viimeinkin voin kohdata seurakuntalaiset juhlajumalanpalveluksessa” Komulainen iloitsee.

Yhdessä oleminen jatkuu jumalanpalveluksen jälkeen, kun koko kansanjuhla käynnistyy kulttuurikeskuksessa. Juhlassa on naurutakuu, josta vastaa stand up –koomikko Mikko Vaismaa. Herkullista lihakeittoa on tarjolla 400 ensimmäiselle. Juhlissa kuullaan myös kirkkoherra Sanna Komulaisen puhe seurakuntalaisille. Juontajana toimii Kia Huttunen. 


Mikko Vaismaa on siitä erilainen stand-up koomikko ettei hänen setissä kuulla yhtään kirosanaa tai alatyylisiä vitsejä. Vaismaan mottona onkin: “Yksimielisesti hauskaa!”.  Vaismaa on tehnyt stand-uppia vuodesta 2005 ja hänet valittiin vuonna 2007 vuoden stand up tulokkaaksi. Hänet on nähty kaikissa neljässä Nelosen Stand Up! -ohjelman tuotantokaudella.

Katso Seurakuntaviikon koko ohjelma täältä.

Seurakuntaviikolla seurataan tarkasti THL:n 14.5.2020 antamia suosituksia. Keskeisimmät kohdat THL:n suosituksissa ovat turvavälit ja käsihygienia, sekä osallistujien ohjeistaminen jokaisessa kokoontumisessa. Käsihygieniasta on mahdollista pitää huolta tapahtumissa. Osallistujia ohjeistetaan jokaisessa tapahtumassa turvallisuusasioista. Tapahtumiin ei pidä tulla mukaan flunssaoireisena. 

2.9.2020 08.00