Uutiset

Uutislistaukseen

Eroneuvo-illoista tukea vanhemmuuteen eron aikana

Iisalmen seurakunta, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä ja Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry järjestävät yhteistyössä Ylä-Savon ensimmäisiä Eroneuvo-iltoja. Marraskuussa Iisalmessa alkavat illat on tarkoitettu eroa harkitseville tai eronneille lasten vanhemmille ja heidän läheisilleen.

Eroneuvo-illat järjestetään ke 12.11.2014 ja to 4.12.2014 klo 18 Perhetuvalla, Louhenkatu 17, Iisalmi. Illan vetäjät ovat saaneet Ensi- ja Turvakotien Liiton eroneuvo-koulutuksen.

Illan tavoitteena on tukea erotilanteessa olevien aikuisten vanhemmuutta ja tuoda esiin lapsen asemaa erotilanteessa. On lapsen etu, että yhteys molempiin vanhempiin säilyy. Eroneuvo-ilta on matalan osallistumiskynnyksen ilmainen ja kertaluonteinen tapahtuma. Halutessaan voi osallistua myös toiseen Eroneuvo-iltaan.

Kaksi tuntia kestävän Eroneuvo-illan alkuun käydään läpi eron tuomaa kriisiä ja yhteistyövanhemmuutta. ”Yhteistyövanhemmuus on sitä, että toimitaan yhdessä lapsen parhaaksi. Vaikka parisuhde päättyy, niin vanhemmuus ei pääty”, muistuttaa Iisalmen seurakunnan lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen. Tavoitteena on tukea vanhempia huomioimaan lapsen tarpeita eron aikana. ”Erotilanteessa vanhempia usein mietityttää, kuinka lapsen kanssa tulisi käsitellä eroa ja miten lasta voisi tukea”, kertoo avopalveluohjaaja Erja Heiskanen Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:stä esimerkkejä illan teemoista.

Vertaistuki on tärkeää 

Vanhemmilla on mahdollisuus puhua myös omaa mieltä askarruttavista asioista pienryhmissä, joita vetävät koulutetut vapaaehtoiset, vertaisohjaajat. Vertaisohjaaja on itse eron läpikäynyt ja siitä selvinnyt henkilö. ”Erot ovat erilaisia, mutta tunteet erotilanteissa ovat usein samankaltaisia. Vertaisohjaaja ymmärtää lapsen tilanteen erossa ja yhteistyövanhemmuuden merkityksen.”, Riitta Kauhanen kertoo. Paikalla voi olla anonyymina ja keskusteluihin ei ole pakko osallistua. Joskus pelkkä samassa tilanteessa olevien ihmisten kokemusten kuunteleminen voi antaa uusia näkökulmia omaan tilanteeseen.

Maksuttomiin iltoihin ei tarvitse ilmoittautua, eivätkä ne sido mihinkään. Kertaluonteisiin Eroneuvo-iltoihin ovat kaikki yläsavolaiset tervetulleita, askarruttaapa erossa sitten pieni tai iso asia. Eroneuvo-illat järjestävät yhteistyössä Iisalmen seurakunta, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä ja Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry.

Lisätietoja: Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry, avopalveluohjaaja Erja Heiskanen, puh. 050 371 4208.  erja.heiskanen@ylasavonensijaturvakoti.fi ja Iisalmen seurakunta, lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen puh. 044 7335 227 riitta.kauhanen@evl.fi

Wed Dec 31 14:13:53 EET 2014