Uutiset

Uutislistaukseen

Parisuhdeilta Iisalmessa helmikuussa

Miten parisuhteesta voisi tulla voimavara? Mikä on kestävien parisuhteiden salaisuus? Näistä aiheista puhutaan Parisuhdeillassa perjantaina 6.2.2015 klo 17.30 alkaen. Parisuhdeilta järjestetään Iisalmessa, Lippuniemen seurakuntakodissa, Kiviahonkatu 18.

Parisuhde on taitolaji. Jotkut kompastuvat alkumetreillä, toiset selviävät kunniakkaasti loppuun asti. Parisuhteen parantamiseksi voidaan tehdä paljon, kunhan etääntymisen merkit huomataan riittävän ajoissa. Toimivat keinot ovat yksinkertaisia, jokaisen ulottuvilla olevia. Perheneuvoja, psykoterapeutti Saara Kinnunen Vaasasta luennoi parisuhteesta voimavarana. Illan aikana kuullaan myös Bona Fiden esittämää musiikkia ja keskustellaan teekupposen äärellä.

Parisuhdeilta on tarkoitettu kaikille pariskunnille ja kaikille niille, joita asia kiinnostaa. Iltaan on vapaa pääsy ja lastenhoito on järjestetty. Illan isäntäparina toimivat Hannu ja Pirkko Haukka, seurakunnan tervehdyksen esittää kappalainen Martti Sallinen.

Parisuhdeillan järjestävät yhteistyössä Iisalmen seurakunta, Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura ja Suomen Raamattuopisto.


Lisätietoja: seurakuntapastori Heli Heikkinen, 044 0672 568, heli.heikkinen@evl.fi


(julkaistu 31.12.2014)

2014-12-31 15:08:36.0