Uutiset

Uudet seurakunnat mukaan aikaisintaan vuonna 2018

23.3.2016 07.43

Uusia seurakuntia on mahdollista tulla mukaan Ylä-Savon seurakuntayhtymään aikaisintaan vuonna 2018. Liitosneuvotteluita jatketaan Keiteleen, Tervon ja Vesannon seurakuntien kanssa yhden seurakuntamallin pohjalta.


Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto ja kirkkovaltuusto kokoontuivat tiistaina 22.3. päättämään sekä seurakuntaliitoksista että Metsäpirtin majoitusosan lopullisesta kohtalosta. Metsäpirtin majoitusosasta yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että se puretaan syksyn 2016 aikana, koska sen korjaaminen tulee liian kalliiksi. Samalla purkamiselle myönnettiin 50 000 euron suuruinen määräraha.

Keiteleen, Tervon ja Vesannon seurakuntien mahdollisesta liittymisestä seurakuntayhtymään yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että seurakunnat voidaan liittää seurakuntayhtymään aikaisintaan vuonna 2018. Ehdotusta täsmennettiin siten, että yhteinen kirkkoneuvosto jatkaa Keiteleen, Tervon ja Vesannon seurakuntien kanssa liitosneuvotteluja yhden seurakuntamallin pohjalta.

Selvitysmies Raimo Turunen oli alun perin esittänyt, että kaikki kolme seurakuntaa liittyisivät yhtymään kaikki omina seurakuntinaan, mutta yhteinen kirkkovaltuusto linjasi äänin 8-28 asian toisin, ja totesi, että seurakuntayhtymä on valmis ottamaan Keiteleen, Tervon ja Vesannon seurakunnat mukaan yhtenä seurakuntana.

Pöytäkirjat löytyvät tarkastuksen jälkeen verkosta osoitteesta www.ylasavonseurakunnat.fi/paatoksenteko


Lisätietoja,

Ylä-Savon seurakuntayhtymä, hallintojohtaja Katariina Bergbacka, 044 7335 211, katariina.bergbacka@evl.fi

« Uutislistaukseen