Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen, kun koronapandemian myötä yleisen taloustilanteen ja sen myötä työllisyyden ennakoitiin heikkenevän huomattavasti. Vielä syksyllä kirkollisverotilitysten ennakoitiin vähenevän jopa -5,5%.
Ylä-Savon seurakuntayhtymän kirkollisverotilitykset vuodelta 2020 olivat yhteensä 6 517 257 euroa, missä vähennystä vuoteen 2019 on -1,1 % (72 614 €). Koko kirkon kirkollisverotilitykset lisääntyivät 1,7 % vuodesta 2019.
Vielä viime vuoden syksyllä verotilitysten ennakoitiin vähenevän jopa -5,5 % ja alijäämän kasvavan huomattavasti talousarviossa ennakoidusta 113 800 eurosta. Nyt näyttää, että vuoden 2020 tuloslaskelma tulee olemaan selvästi ylijäämäinen. Talousarviossa ennakoitu kirkollisverokertymäkin ylittyi lopulta 0,8 % (52 000 €).
Osaltaan kirkon ja myös kuntien verotilitysten tilanteeseen vaikuttaa jako-osuuden ylimääräinen korotus keväällä ja joulukuussa tehdyn kirkon jako-osuuden suhteellisen pieni negatiivinen tarkistus. Alueemme kuntien kunnallisverot lisääntyivät 1,2 % ja koko maassa 3,0 %.
Seurakuntien yhteisövero-osuuden vuodesta 2016 korvannutta valtionrahoitusta Ylä-Savon seurakuntayhtymä sai vuonna 2020 yhteensä 764 112 euroa, mikä oli 1 728 euroa enemmän kuin 2019. Valtionrahoitus tilitetään kuntien asukasluvun perusteella ja vaikka asukasluku väheni, indeksikorotus kasvatti hieman tilitettyä määrää.
Lisätiedot: Talouspäällikkö Marko Ropponen, marko.ropponen@evl.fi, 044 7335 230
12.1.2021 12.28