Uutiset

Uutislistaukseen

Joukko puita joudutaan kaatamaan Iisalmen hautausmailla turvallisuussyistä - Kaatojen jälkeisessä maisemoinnissa saattaa syntyä arvokas jatkokäytön mahdollisuus lähes 200 käytöstä poistuvalle hautakivelle

Iisalmen Vanhalta hautausmaalta ja Kangaslammin hautausmaalta joudutaan poistamaan huonokuntoisia puita. Vanhan hautausmaan kuusitarha joudutaan kaatamaan turvallisuussyistä. Kuusitarha maisemoidaan alueen historiallista perinnettä kunnioittaen. Tässä yhteydessä saattaa löytyä arvokas uusiokäytön mahdollisuus Pielaveden hautausmailta käytöstä poistuvalle lähes 200 hautakivelle. Toukokuussa paljastettava Tyhjän sylin muistomerkki toimii hyvänä esimerkkinä hautamuistomerkkien kierrättämisestä arvokkaalla tavalla. 

Iisalmen Vanhan hautausmaan kuusitarhan kuusia.

Iisalmen Vanhan hautausmaan kuusitarha. Poistettavat puut on merkitty punaisella nauhalla.

Kangaslammin hautausmaalla puita kaadetaan tulevana talvena 

Kangaslammin kappelia ympäröivän metsikön harvennus toteutunee talven aikana ja samalla poistetaan hautausmaa-alueelta huonokuntoista puustoa, lähinnä koivuja. Puiden kaadoista tulee koneen jälkiä alueelle mutta ne maisemoidaan myöhemmin. Kaadettavalla alueella hautausmaalla näkyy punaisia nauhoja puissa.  

Vanhan hautausmaan kuusitarha on tullut elinkaarensa päähän  

Yksi Iisalmen Vanhan hautausmaan maamerkeistä, kuusitarha, on tullut elinkaarensa päähän. Tarhan huonokuntoiset puut joudutaan poistamaan. Huonokuntoiset puut ovat turvallisuusriski. 

“Eihän näitä haluttaisi kaataa, mutta hautausmaan pitää olla turvallinen kävijöille. Puillakin on elinkaarensa ja kuusitarhan kuuset ovat nyt tiensä päässä. Kaikkiaan poistettavia kuusia on kymmenen ja lisäksi poistetaan vielä pari huonokuntoista koivua lähistöltä. ”, toteaa Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntapuutarhuri Hannu Huttunen. 

Vuosittaisessa hautausmaa katselmuksessa kuusitarhan puiden oksien on todettu olevan silminnähden huonokuntoiset ja pahasti harsuuntuneet ja puiden rungoilla kasvaa kääpiä. Vuosia sitten tehdyissä kairaustutkimuksissa havaittiin, että tarhan puista puolet on lahovikaisia ja osa jopa onttoja. 

Puiden kaatamista ei voi enää siirtää vaan se tapahtuu jo ennen joulua 

Vanhan hautausmaan kuusitarhan puut kaadetaan itsenäisyyspäivän ja joulun välisellä ajalla. Poistot vaativat erikoismenetelmiä eikä urakoitsija voi suorittaa puiden kaatamista kovien pakkasten aikaan.  

“Puut ovat jo niin huonokuntoisia, ettei niiden kaatamista voi odottaa enää esimerkiksi keväälle. ”, Huttunen kommentoi. 

Puita kaatavan urakoitsijan työ toteutetaan niin ettei siitä aiheudu haittaa ja häiriötä hautauksille. Puiden kaatoalue eristetään yleisöltä työn ajaksi. Jouluna hautausmaalla tulee näkymään vielä puiden kaatamisen jälkiä, vaikka urakoitsija vie puut ja oksat pois työn tehtyään.  

Kuusitarhan alue maisemoidaan kevään ja kesän kuluessa. Alustavissa keskusteluissa kuusitarhan paikalle on suunniteltu istutettavaksi uusi kuusitarha historiallista perinnettä kunnioittaen. Pohdinnassa on ollut, että voitaisiinko maisemoinnissa hyödyntää Pielaveden hautausmailta poistettavia 200 hautakiveä ja luomalla niille arvoisensa paikan Kuusitarhan yhteyteen.    

Pielaveden kirkon ja Lehtolammin hautausmaalla lähes 200 hautakiven jatkoa mietitään Kuusitarhan yhteyteen 

Pielaveden Kirkon ja Lehtolammin hautausmaalla hautaoikeuden menettää lähes 200 hautaa. Vuoden ajan kestäneen kuulutusmenettelyn aikana 300:sta hoitamattomasta haudasta vain alle 100 löysi huolenpitäjän. Kirkkolain mukaan haudoilla olevat muistomerkit, rakennelmat tai muut esineet siirtyvät seurakunnalle, ellei niitä omaiset poista haudalta. Erittäin harvoin, jos koskaan löytyy omaisia, jotka hautakiven ottaisivat.  

Hautakivien jatkokäyttöä harkitaan tarkasti  

Hautakiviin liittyy paljon tunteita, jonka vuoksi niiden uusiokäyttöä pohditaan hyvin tarkkaan. 

“Hautakiviä pyritään kierrättämään sen mukaan, mikä on mahdollista ja niiden arvolle sopivaa. Pielaveden hautausmailta poistettuja hautakiviä on aiemmin käytetty siellä kiviaidan perustuksissa. Siellä on myös Iisalmesta tuotuja hautakiviä. Suunnitelmissa olisi, että nyt käytettäisiin Pielaveden hautakiviä Kuusitarhan reunaman kivirakenteeseen.”- Huttunen kertoo. 

“Tämä on ihan ajatuksen asteella vielä mutta kyllä hautakiville haluttaisiin luoda harkittu ja arvokas jatkokäytön mahdollisuus. Hautakivet voisivat muodostaa yhdessä istutusten kanssa kauniin ja symbolisen reunaman Kuusitarhan alueelle. ” - Huttunen pohtii. 

Iisalmessa paljastetaan toukokuussa Tyhjän sylin muistomerkki, joka on luotu käytöstä poistuneista hautamuistomerkeistä  

Muistomerkillä muistetaan niitä perheitä, joilla syli on jäänyt tyhjäksi syystä tai toisesta. Iisalmen Vanhalle hautausmaalle valmistuvassa muistomerkissä kierretään hautamuistomerkkiä arvokkaalla tavalla. Se muodostuu kahdesta seurakunnalle luovutetusta entisestä muistomerkistä, joista toinen on kuulunut äidille ja toinen hänen lapselleen. Muistomerkin suunnittelusta vastaavat seurakuntapuutarhuri Hannu Huttunen yhteistyössä Iisalmen seurakunnan kirkkoherran Sanna Komulaisen kanssa. Muistomerkki on tarkoitus paljastaa lapsettomien lauantaina ensi toukokuussa alueella, jonka läheisyyteen on aiemmin haudattu syntymättömiä lapsia.  

Thu Nov 25 08:00:40 EET 2021