Uutiset
-
Kirkon Palveleva puhelin ja nettiauttajat ovat valmiita kuuntelemaan myös kesäkuukausina
Jos ahdistuneisuus, yksinäisyys tai muut huolet tuntuvat vievän voimat kesällä, kirkon Palvelevan puhelimen työntekijät ovat valmiita auttamaan kesäkuukausinakin. Puhelimen lisäksi myös verkossa saa apua.
1.9.2014 15.18
-
Kirkollisilla kesäjuhlilla 2014 on kansainvälistä koko perheen toimintaa
Kesäjuhlat ovat herätysliikkeiden ja kirkollisten järjestöjen vuoden keskeisimpiä tapahtumia. Paikalliseurakunnat ovat mukana useimpien juhlien järjestämisessä. Kesäjuhlat tarvitsevat onnistuakseen myös ison joukon talkoolaisia. Kesäjuhlapaikkakunnat vaihtelevat vuosittain. Talkoolaiset rekrytoidaan useimmiten järjestävältä paikkakunnalta.
1.9.2014 15.17
-
Juhani Ahon museossa perinnepäivä
Juhani Ahon museon perinnepäivässä näkemistä, tekemistä ja oppimista perinteistä ja historiasta.
1.9.2014 15.16
-
"Samaa ihmisyyden taakkaa me kaikki kannetaan"
Sunnuntaina 3. elokuuta klo 18.00 vietetään perinteisiä Koljonvirran körttiseuroja Koljonvirran leirintäalueen pihapiirissä, osoitteessa Ylemmäisentie 6, Iisalmi. Seurat juontavat juurensa alun perin Laurinpäivän seuroista, kertoo körttiseurojen puuhanainen Toini Kauppinen Iisalmesta.
1.9.2014 15.15
-
Siioninvirsiseurat
Sunnuntaina 27. heinäkuuta klo 18.00 pidetään perinteiset siioninvirsiseurat Ylä-Savon kotiseutumuseolla, Virrankatu 4.
1.9.2014 15.15
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- 99
- 100
- 101