Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntavaaleissa valitaan marraskuussa 2022 uudet luottamushenkilöt yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoihin. Ehdokkaaksi voi asettua 15.9. mennessä valitsijayhdistyksien kautta.
20.5.2022 10.40
Iisalmen seurakunta järjestää pienen tauon jälkeen Iisaaren leirikeskuksen avoimien ovien päivän 28.5.2022. Kaikki ovat tervetulleita tutustumaan saareen, saunomaan ja viettämään keväistä päivää ainutlaatuisessa luontokohteessa.
19.5.2022 09.41
18.5.2022 09.55
Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa käsitellään muun muassa tilinpäätöstä vuodelta 2021.
17.5.2022 09.05
Kylvöjen siunauksissa käydään peltojen laitoihin mullan tuoksuun, kevään voimaan ja pyydetään Jumalalta siunausta kasvulle sekä iloitaan uudesta kasvukaudesta. Sen lähempänä kevät ei voi olla kesää, kun kirkoissa vietetään Suvivirren sunnuntaita 29.5. Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita!
16.5.2022 09.59
Ylä-Savon ammattiopiston sisustusalan artesaaniopiskelijat kunnostavat Iisalmessa Vanhan hautausmaan sankarihautojen hautamuistomerkkien tekstit kevään aikana. Urakan aikana kivet saattavat olla eri asennoissa kuin normaalisti mutta ne suoristetaan myöhemmin. Työt on aloitettu viikolla 19 ja säiden salliessa työt valmistuvat kesäkuun alussa. Työ toteutetaan yhteistyössä Ylä-Savon ammattiopiston, Iisalmen seurakunnan ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän hautatoimen kanssa.
13.5.2022 13.07
Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa käsitellään muun muassa talousarvioraamia vuodelle 2023 ja toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeitavuosille 2023 - 2025.
11.5.2022 09.42
Kun koulutie kutsuu ja maailma aukeaa lapselle uusin tavoin tarvitaan myös suojelusta. Tulevat ekaluokkalaiset voivat tulla kirkkoon kouluun siunattavaksi. Kirkkoja järjestetään seurakunnissa toukokuussa ja niihin ovat tervetulleita mukaan syksyllä koulunsa aloittavat läheisineen.
9.5.2022 07.39
Varma kevään etenemisen merkki on toukokuiset hautausmaiden siivoustalkoot, joita järjestetään jälleen Ylä-Savon seurakuntayhtymän alueella. Mukaan tarvitsee vain reipasta talkoomieltä ja oman haravan!
6.5.2022 08.48
5.5.2022 08.22
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä