Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pääsiäisen seudussa jokaisella pyhällä on oma merkityksensä ja tarkoituksensa.
17.3.2023 13.17
Rippikoulun suosio on pysynyt korkealla. Vuonna 2022 rippikoulun kävijämäärä oli noin 48 500. Luku on hieman pienempi kuin vuoden 2021 määrä 49 600, mutta selkeästi suurempi kuin vuoden 2020 vastaava luku 46 800. Lukuihin on laskettu kaikenikäiset rippikoululaiset.
16.3.2023 07.11
Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä, ja ylistysoikeuksien myöntämistä korjaushankkeisiin, sekä avoimeksi tulevia työpaikkoja seurakuntayhtymässä.
15.3.2023 14.28
15.3.2023 08.24
Yhteinen kirkkovaltuusto käsittelee muun muassa maa-alueen vuokrausta ja talousasioita.
13.3.2023 13.14
1.3.2023 10.38
Iisalmen Vanhalla hautausmaalla on irrotettu nyt muutaman kerran hautapaikan sulatukseen käytettävän laitteen sähköjohto töpselistä. 2–3 vuorokautta vaativan sulatuksen keskeytyminen viivästyttää haudan kaivuuta. Sulatuksesta nouseva iso höyrypatsas kuuluu asiaan, eikä siitä pidä olla huolissaan.
24.2.2023 12.29
Soinniltaan pohjoismaista romantiikkaa edustavat urut saavat juhlavuoden kunniaksi soida urkutaitureiden taitavissa käsissä. Kevään aikana kuullaan Santeri Siimeksen, Erkki Tynin ja Irina Vavilovan konsertit.
23.2.2023 13.09
Lahovikaisia puita ja kirjanpainajan tuhoamia kuusia poistetaan Vanhalla hautausmaalla yhteensä 20 puuta ja Ortodoksiselta hautausmaalta 50 puuta. Hautausmailla tullaan tekemään taimi-istuksia puukannan uudistamiseksi.
20.2.2023 15.10
Kirkoissa soi rauhankellot pe 24.2. klo 12.00 tuen osoitukseksi Ukrainalle Venäjän hyökkäyksen vuosipäivänä. Seurakunnissa myös rukoillaan rauhan puolesta joko perjantaina rukoushetkissä tai sunnuntain jumalanpalveluksissa.
20.2.2023 12.04
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä