Uutiset
-
Tervetuloa kansalaistapaamiseen Rukajärvikeskukselle
Rukajärvikeskuksella järjestetään tulevana perjantaina kansalaistapaaminen, jossa muistellaan talvisodan päättymistä yhdessä piispa Jari Jolkkosen kanssa. Perjantaina 13.3. talvisodan päättymisestä on päivälleen 75 vuotta.11.3.2015 15.07
-
Tule tapaamaan Jari-piispaa lasten kirkkoon, Rukajärvikeskukselle ja piispan juhlamessuun
Iisalmen seurakunnan ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän piispantarkastuksen näkyvin osuus paikkakuntalaisille on Jari-piispan vierailu Iisalmessa pe 13.3. Kaikille avoimia tilaisuuksia ovat lasten kirkko, kansalaistapaaminen Rukajärvikeskuksella sekä piispan juhlamessu.9.3.2015 09.24
-
Lähetyskirpun avajaiset olivat menestys
6.3.2015 15.06
-
Iisalmen seurakunnan Lähetyskirppu avautuu uusissa tiloissa
2.3.2015 15.40
-
Iisalmessa ruoka-apua jatkossa myös iltaisin
Iisalmen yhteinen ruoka-apu aloittaa kauppojen lahjoittamien päiväystuotteiden jakelun myös iltaisin. Iltajakelu järjestetään ensimmäisen kerran pe 6.3. klo 19–20, ja jatkuu joka perjantai-ilta samaan aikaan Iisalmen Vapaakirkon tiloissa (Savonkatu 19 A).2.3.2015 14.29
-
Piispantarkastuksen yleinen aikataulu 13.-15.3.
2.3.2015 14.23
-
Näin käytät uusia verkkosivuja
23.2.2015 09.30
-
Seurakuntien verkkosivut ovat uudistuneet
23.2.2015 09.00
-
Piispa Jolkkonen Iisalmeen piispantarkastukseen
Piispa Jari Jolkkonen toimittaa piispantarkastuksen Iisalmen seurakunnassa ja Ylä-Savon seurakuntayhtymässä. Näkyvin osuus seurakuntalaisille on piispan vierailu seurakunnassa13.–15. maaliskuuta, kun piispan voi tavata useissa eri yleisötilaisuuksissa ympäri seurakuntaa.23.2.2015 08.30
-
Paasto on pääsiäiseen valmistautumista
9.2.2015 10.20
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- 36
- 37
- 38
- 39
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- 45
- 46
- 47
- 48
- 49
- 50
- 51
- 52
- 53
- 54
- 55
- 56
- 57
- 58
- 59
- 60
- 61
- 62
- 63
- 64
- 65
- 66
- 67
- 68
- 69
- 70
- 71
- 72
- 73
- 74
- 75
- 76
- 77
- 78
- 79
- 80
- 81
- 82
- 83
- 84
- 85
- 86
- 87
- 88
- 89
- 90
- 91
- 92
- 93
- 94
- 95
- 96
- 97
- 98
- Seuraava »