Kun Jeesus oli kuollut ristillä, Joosef arimatialainen pyysi maaherra Pilatukselta luvan hänen hautaamiselleen. Kun Jeesus otettiin alas ristiltä hänet käärittiin ajan tavan mukaan pellavaliinaan. Sitten ruumis vietiin kallioon hakattuun hautaluolaan ja se laskettiin kiviselle vuoteelle. Haudan suulle vieritettiin raskas kivi.

Hautaaminen tapahtui perjantai-iltana. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tapahtui jotain, mitä kukaan ei ole nähnyt. Kuolleesta tuli elävä, käärinliinojen sisältä kuoriutui ”elävistä Elävin.” Tätä muutosta kuvastavat mielestäni hyvin kaksi krusifiksia, jotka näet kuvassa. Ensimmäisessä Jeesus roikkuu juuri henkensä antaneena ristillä. Toisessa, Etelä-Amerikkalaisessa krusifiksissa hänet kuvataan kirkkain värein, ympärillään vehmasta luontoa, lintuja, kylä, aurinko ja sininen taivas. Jeesuksen iho hehkuu terveenä ja hän katsoo kaikkea silmät auki, lävistetyt kädet levitettynä, kuin valmiina syleilemään kaikkia ja kaikkea, kuin näyttäen miten elämä on kaunis. Ristissä lukee espanjaksi ”la nueva creacion” eli uusi luomakunta tai uusi luominen. Tässä ristissä Jeesus on todella elävistä Elävin!

Pääsiäispäivän evankeliumissa ( Joh. 20:1-10) emme näe Kristusta, emme näe Jeesusta – vaan pelkän tyhjän haudan ja käärinliinat. Henkilö, joka Johanneksen mukaan ensimmäisenä tuli haudalle oli Magdalan Maria. Hän tulee puutarhaan, Jeesuksen haudalle aamuhämärissä, näkee kiven vieritetyksi pois haudan suulta, hämmästyy ja juoksee hädissään kertomaan kahdelle opetuslapselle. Nämä kaksi miestä lähtevät heti juoksemaan haudalle. Ensin Pietari menee rohkeampana haudan sisälle ja sitten se toinen opetuslapsi.

Miehet näkevät haudassa pelkät käärinliinat, tarkastelevat niitä. Toteavat, että hikiliina, joka oli ollut Jeesuksen kasvoilla, on pantu erilleen, siistiksi kääröksi. Tästä kaikesta sanotaan, että he ”näkivät ja uskoivat”, ainakin se toinen opetuslapsi. Ja sitten tämä evankeliumikatkelma päättyy hieman kuivakkaaseen toteamukseen: Opetuslapset palasivat majapaikkaansa.

Ajatusten tie

Tyhjän haudan, tyhjien käärinliinojen todistus riitti näille kahdelle miehelle, kahdelle opetuslapselle. Minusta tässä kuvataan yhtä tapaa uskoa tai tulla elävään uskoon eli vakuuttua Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta Jumalan poikana, ylösnousemuksen ihmeestä ja kaikesta tästä.

Minulle tulee sellainen mielikuva, että miehet menevät hautaan, katselevat, pohdiskelevat ja keskustelevat siitä, että nyt olisi ehkä hyvä tarkistaa pyhistä kirjoituksista, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Ja sitten he lähtevät majapaikkaansa - ehkäpä juuri syventyäkseen kirjoituksiin.

Tässä ilmenee sellainen uskomisen tapa, joka lähtee ajatuksista. Siitä mitä nähdään, kuullaan, opitaan ja muistetaan. Siinä päätellään todisteista, analysoidaan yhtymäkohtia ja siten tullaan ajatusten tietä Jumalan koskettamiksi ja uskon todellisuuteen.

Se mitä meidän Suomenmaan luterilaisissa kirkoissa nykyisin tapahtuu on omasta mielestäni voittopuolisesti keskittymistä sanoihin, kirjoitusten tutkimiseen, oppirakennelmiin ja historiaan. Muistamiseen ja miettimiseen. Eli kuljetaan enimmäkseen tätä ajatusten tietä.

Sydämen tie

Mutta on toinenkin tie. Ja nyt palaamme Magdalan Mariaan. Maria jäi haudalle. Hän ei kyennyt loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun tai päättelyyn. Hän oli murheen murtama ja rakkauden särkemä.

Magdalan Mariasta evankeliumit kertovat, että hän aivan ilmeisesti rakasti Jeesusta hyvin paljon. Nyt kun Jeesus oli kuollut, valtasi suru ja hätä Marian koko olemuksen. Johanneksen evankeliumin kymmenes luku jatkuu jakeessa 11-18 kertomalla tarkemmin mitä Magdalan Maria teki ja mitä hän sai nähdä ja kokea. Jakeessa 11 kerrotaan ensin yksinkertaisesti, että” Maria seisoi haudan ovella ja itki”.

Ajatusten tie saa nyt rinnalleen sydämen tien. Tunteiden ja välittömän kokemisen tien. Ja tätä edustaa Maria. Hän ei ole järkevä, hän ei tiedä mitä tekisi eikä ymmärrä mitä on tapahtunut tai ymmärtää sen väärin. Mutta hän ilmaisee valtavaa rakkauttaan Jeesukseen jäämällä haudalle itkemään. Pysähtyy avuttomuuteen ja tietämättömyyteen, ei lähde pois.

Tapahtuu sellaista, mitä Maria ei voinut aavistaa saati ajatella: kerrotaan, että itkevä Maria saa ensin nähdä haudassa enkeleitä. Äkkiä hän havaitsee puutarhassa myös tuntemattoman puutarhurin, joka lopulta lausuu Marian nimen ja paljastuu eläväksi Jeesukseksi! Kaipaava sydän tunnistaa rakastetun Opettajan, ylösnousseen Jeesuksen.

Sinun tiesi?

Tästä pääsiäisaamusta asti aina tähän päivään saakka nämä kaksi tietä Jeesuksen kohtaamiseen ovat olleet olemassa kristinuskossa. Ajatusten tie ja sydämen tie. Kumpikaan tie ei sulje pois toista. Ne voivat olla ja tapahtua jopa samassa ihmisessä.

Joskus on sanottu, että maltillinen, loogiseen ajatteluun ja päättelyyn perustuva usko on ikään kuin ”miehinen” kun taas tunteikkaampi, kaipaava, kokonaisvaltainen ja vähemmän hallittu usko olisi ”naisellinen”. Tosiasiassa meissä kaikissa ihmisissä on näitä kumpaakin, eri painotuksin.

Jos koet, että ajatusten tie ei nyt sovi sinulle, tai että se ei ole jollain tapaa riittävä, vaan tunnistat itsessäsi vain sanoinkuvaamatonta syvää kaipausta, Jeesuksen näkemisen ikävää– silloin voit asettua Magdalan Marian rinnalle. Tuntea tunteesi, itkeä itkusi ja kiittää niistä. Saat ajallasi ja tavallasi kohdata elävistä Elävimmän, ylösnousseen Kristuksen tällä sydämen tiellä ja kuulla Hänen sanovan oman nimesi. Ei tarvitse ymmärtää kaikkia kirjoituksia, ei tarvitse muistaa kaikkea tai osata tiettyjä sanamuotoja.

Koskettakoon meitä kaikkia Kristus tavalla, joka on meille itse kullekin tarpeen ja mahdollista. Iloitkaamme ja kiittäkäämme, rohkeasti kaivatkaamme ja elämässämme kulkekaamme joka päivä pääsiäisen ihmeen varassa.

Aamen.