Ristiäiset

Onneksi olkoon, perheeseenne on syntynyt uusi ihminen! Kasteessa ihminen saa jotain, minkä vain Jumala voi hänelle lahjoittaa: uskon, armon ja pelastuksen.

Tältä sivulta saat tietoa kummien valinnasta, etu-, ja sukunimilaista, kastetilaisuuden järjestämisestä ynnä muusta mieltä askarruttavasta ristiäisiin liittyvästä asiasta.

Ristiäiset voi järjestää kotona, kirkossa tai muussa juhlaan sopivassa tilassa, vaikka jumalanpalveluksen yhteydessä. Suositus on, että lapsi kastetaan kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Aikuiskasteen saa kastamaton aikuinen, joka haluaa liittyä kirkon jäseneksi.

Palvelutoimisto ja aluekeskusrekisteri 

Ristiäisten järjestämisen voit aloittaa ottamalla yhteyttä Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien yhteiseen Palvelutoimisto ja aluekeskusrekisteriin (Siirryt linkistä Ylä-Savon seurakuntayhtymän sivuille). Sieltä voit varata papin kastetilaisuuteen, tehdä mahdolliset seurakunnan tilojen vuokraukset ja saada tietoa ristiäisiin liittyen. 

Toimistoilla ei valitettavasti voi asioida koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Asiointi tapahtuu puhelimitse, sähköpostitse ja verkkopalveluita hyödyntämällä. Sähköisten palveluiden käyttöön annetaan neuvontaa puhelimitse. Aukioloajat 9-15 ma-pe.

Yhteystiedot 

  • Papin, kanttorin ja seurakunnan tilan varaus, lisätietoja ja käytännön järjestelyt häihin ja kasteeseen liittyen.

Puhelinnumero: ☎ 044 7335 202 

Sähköpostiosoite: ylasavon.virkatodistukset@evl.fi 

Osoite: Ilvolankatu 14 b, 74100 Iisalmi. 

Tarkista tästä toimistojen poikkeukselliset aukioloajat (Siirryt linkistä Ylä-Savon seurakuntayhtymän sivuille)

Kaste koronapandemian aikana

Ajantaisasta tietoa kasteesta koronapandemian aikana (Siirryt linkistä Ylä-Savon seurakuntayhtymän sivulle)

Tietoa uudesta etu- ja sukunimilaista 

Uusi etu- ja sukunimilaki astui voimaan 1.1.2019. Tutustu lakiin tästä (Siirryt linkistä Valtioneuvoston sivustolle).

Vauvan ensimmäinen Juhla 

► Opas omannäköisiin ristiäisiin (Siirryt linkistä ulkopuolisella sivustolla olevaan pdf-tiedostoon).

Kaste.fi 

Evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämälle Kaste.fi -sivustolle on koottu tietoa ja vinkkejä ristiäisten järjestämiseen. Voit tarkastella sivustoa tällä sivulla tai siirtyä osoitteeseen www.kaste.fi

 

 

Pappi kastaa lasta.

Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä. Kummeja tulee olla vähintään kaksi. Poikkeustapauksessa riittää myös yksi kummi. Päätöksen tekee oman seurakunnan kirkkoherra.

Kummien valinta ja tehtävät

Lapsikaste on tavallisin tapa liittää kirkon jäseneksi. Luterilaisessa kirkossa kastetaan myös nuoria ja aikuisia – siis kaikenikäisiä.

Luterilainen kirkko kastaa kaikenikäisiä

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen