” Kuurouduin 11-vuotiaana, kun olin kolmannella luokalla. Elämäni romahti täysin. En voinut enää käydä koulua, koska en kyennyt kommunikoimaan opettajien tai muiden koululaisten kanssa. Parhaat ystäväni hylkivät minua, samoin perheeni. Eristäydyin kotiin, sillä muut lapsen kiusasivat minua ja kohtelivat minua kuin vähä-älyistä. Myös vanhempani olivat epätoivoisia. Minun piti olla isäni ylpeydenaihe, mutta hän häpesi minua, sillä maaseudulla uskotaan yleisesti, että kuurous on seurausta kirouksesta. Kiitos Jumalalle, pääsin oppilaaksi Hosainan kuurojenkouluun. Silloin toivo palasi elämääni. Opittuani viittomakielen pystyin taas kommunikoimaan opettajien ja toisten lasten kanssa. Sain ystäviä, eikä kuurous enää määrittänyt täysin elämääni. Toivon, että tulevaisuudessa jatkan yliopistoon ja saan hyvän ammatin.”