Palmusunnuntaina siirymme kirkkovuodessa Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen viimeiseen jaksoon ennen Hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan. Sunnuntain keskeisimmät tekstit kertovat Hänen saapumisestaan aasilla ratsasten Jerusalemiin. Toinen vuosikerta kuitenkin siirtää meidät katselemaan, mitä tappahtui edellsenä päivänä.

Jeesus oli Jerusalemin kupeessa olevan Öljymäellä sijaitsevassa Betanian kylässä, jossa asuivat Hänelle tutut sisarukset Martta, Maria ja Lasarus. Ilmeisesti oltiin heidän kodissaan, koska heidät mainittiin nimeltä. Lisäksi koolla oli luultavasti koko kahdentoista opetuslapsen joukko – kuitenkin vain Juudas Iskariot mainitaan, koska hänellä on tärkeä rooli tapahtumassa.

Näissä neljässä näemme neljä erilaista ja eri tavoin asennoituvaa ja käyttäytyvää ihmistä. Kolme sisarusta ovat tuttuja jo aikaisemmalta ajalta evankeliumeiden kuvauksessa. Jeesus oli vieraillut heidän kodissaan ennenkin. Silloinkin aterioitiin. Ja kahden siskoksen erilaiset luonteet olivat jo silloin näkyvissä. Martta palveli laittamalla ruokaa, Maria istui Jeesuksen läheisyydessä, kuunteli, keskusteli ja otti vastaan opetusta. Samat roolit näkyvät nyt. Molemmat kertovat välittämisestä ja huolehtimisesta. Martalla se oli käytännöllistä, tilanteeseen välttämättä kuuluvaa, Marialla tunteen ilmaisemista, jossa tunne johtaa spontaaniin ja yllättävään tekoon. Ateriavieraat eivät istuneet tuoleilla ruokapöydän ääressä, vaan silloisen tavan mukaan olivat puolittaisessa makuuasennossa nojaten vasempaan kyynärpäähän ja ottaen yhteisistä astioista ruokaa oikealla kädellään. Näin Maria pääsi vinottain makaavan Jeesuksen taakse vuodattamaan omistamansa hyvin kalliin intialaisen nardusöljypullon sisällön Jeesuksen jaloille ja kuivaamaan ne hiuksillaan. Öljypullon hinnaksi arvioitiin kolmesataa denaria. Denari työmiehen päiväpalkkana tuotti arvoksi yhden vuoden ansiotulot. Rakkaus ei laskelmoinut. Lasarus-veljestä eisanota mitään, hänen ajatuksiaan ja tunnelmiaan voimme vain arvailla. Tausta voi antaa kuitenkin viitteitä. Ei ole pitkää aikaa siitä, kun Lasarus oli kuollut. Ja oltuaan jo neljättä päivää haudassa ja alkavassa mätänemistilassa - ”Herra, hän haisee jo!” - tuli Jeesuksen herättämäksi. Nyt hän osallistui ilmielävänä samalle aterialle eloon herättäjänsä kanssa. Varmasti sydän ja mieli oli täynnä ihmettelevää kiitollisuutta.

Nämä kaikki kolme tunsivat syvää kiintymystä ja rakkautta Jeesusta kohtaa.

Juudas sitävastoin ei rakastanut ketään muuta kuin itseään, jos nyt sitäkään oikeasti osasi tehdä. Hän oli täynnä kyynisyyttä, välinpitämättömyyttä, vailla minkäänlaisia myönteisiä tunteita ketään kohtaan. Itseensä käpertyneenä ja vain omaa hyötyä etsivänä hän pyrki päämääriinsä haalimalla itselleen rahaa. Oliko se itseisarvo vai väline? Se joka tapauksessa eristi hänet toisista ihmisistä. Suhde Jeesukseen oli kaiken ytimessä. Häneen toiset liittyivät rakkauden sitein, Juudas ei.

Vastaavaa näemme nyt. On paljon ihmisiä, jotka kulkevat välinpitämättömästi Jeesuksen ohi ja kieltävät Hänen olevan heille mitenkään merkittävä. Toiset liittyvät Häneen, tahtovat olla Hänen lähellään, kuulla ja oppia, olla ateriayhteydessä Hänen tarjoamallaan armoaterialla pyhässä ehtoollisessa, antaa Hänelle käytännön työtä, tuoda Hänelle lahjansa ja uhrinsa. Kukin toimii oman luonteensa, omien lahjojensa, oman temperamenttinsa mukaan itselleen luontevalla tavalla. Rakkaus ohjaa heidän elämäänsä, rakkaus Jeesukseen, mikä sitten johtaa myös niiden köyhien luo, joita Jeesuksen sanojen mukaan on aina meidän keskuudessamme. Köyhyys voi olla monenlaista osattomuutta, aineellista, sosiaalista, mutta myös hengellistä. On vielä paljon ihmisiä ja kansoja, joilla ei ole samaa mahdollisuutta kuulla evankeliumia meitä rakastavasta Vapahtajasta, kuin meillä on. Rakkaus ohjaa meitä tekemään työtä ja uhraamaan omastamme heidän hyväkseen.

Miten rakkaus Jeesukseen syntyy? Sama Johannes, jonka kuvausta tänään tutkimme, kirjoittaa myöhemmin kirjeessään: ”Rakkaus on siinä, ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Ja hän jatkaa: ”Me rakastamme, sillä Hän on ensin rakastanut meitä.” Ja samaa kertoo Johanneksen evankeliumissa oleva meidän kaikkien ulkoa osaama pienoisevankeliumi: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Näissä sanoissa näkyy oikea järjestys. Me emme kykene rakastamaan Jumalaa, päinvastoin me olemme luonnostamme Jumalaa vihaavia. Mutta silti Hän rakasti ja rakastaa meitä, ja uskoessamme tämän rakkauden ja antaessamme itsemme sen kohteeksi, Hänen rakkautensa sulattaa meissä jään ja vastauksena, heijasteena edellytyksettömästi saamamme rakkaus synnyttää meissä vastarakkauden Häntä kohtaan. Ja se lähettää meidät myös lähimmäistemme luo.