Mikä on suuruutta? Ihmisen silmin suuruutta on se, että jotakin kumarretaan. Jokaisella meillä on omat ihailunsa kohteet, joiden eteen laskeudumme polvillemme. 

Kristus olisi voinut valita tämän tien. Aivan varmasti hän olisi voinut valita minkä tien ja tavan tahansa, olihan hänellä kaikki valta. Hän olisi voinut valita tien, jossa hän olisi säilyttänyt henkensä, jossa häntä olisi vuosikymmenien ajan ihailtu, palvottu ja palveltu. Jeesuksen itsensä ei olisi kuuluisana mestarina enää tarvinnut paljoa päätä arjella vaivata. Muut olisivat hoitaneet kaiken. 
Kristus valitsi kuitenkin toisin. Päivän evankeliumissa kokoonnutaan yhteiselle aterialle - ja sen ajan tavan mukaan on tarkoitus pestä vieraiden jalat. Se oli palvelijan tai orjan työtä. Jeesus ei kuitenkaan toiminut näin. Hän ei pyytänyt palvelijaa hoitamaan tätä likaista tehtävää. Hän ei pyytänyt edes Juudasta tai Pietaria pesemään mestarin ja muun seurueen jalkoja. 

Kristuksella oli syynsä. Hän ei sattumoisin, vahingossa, pessyt opetuslasten jalkoja. Hän teki sen antaakseen esimerkin seuraajilleen: todellista suuruutta, todellista ihmisen ja sydämen suuruutta ei ole se, että sinä olet ihailtu ja palveltu. Todellista suuruutta on se, että sinä olet valmis palvelemaan toista. Se ei ole mitään laskelmointia tai hyötyä tavoittelevaa toimintaa, vaan toisen hädän kuulemista ja itsensä likoon laittamista. Kristus kutsuu meitä seuraamaan esimerkkiään, palvelemaan toisia ihmisiä. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija (Mt 20: 26)

Tämä toisten palveleminen ja auttaminen ei tarkoita uhrautumista, vaikka auttaminen toki voi väsyttää. Jumala ei vaadi meiltä uhria, ei edes poikkeusoloissa. On yksi ainoa uhri ja se on jo annettu – se on Jeesus Kristus, jota muistamme ehtoollisella – jonka syömme ja juomme ehtoollisella. Jeesus on viimeinen uhri, Jumalan lahja, eikä Hän odota meiltä uhreja. Mutta rakkautemme me voimme osoittaa sanoin ja teoin.

Tämän kiirastorstain evankeliumissa Jeesus ystävineen valmistautuu viimeiselle yhteiselle illalliselleen. Tänään meitä on täällä kirkossa vain pieni joukko valmistautumassa yhteiselle aterialle. Silti sinä voit hengessäsi liittyä tähän ateriaan ja olet siten osallinen tästä ehtoollisesta. 
Alttarin kaide takanani muodostaa puoliympyrän. Alttariseinä puolestaan on monelle kirkon suunnittelijalle merkinnyt tämän näkyvän maailman ja tuonpuoleisen ikuisen maailman symbolista rajaa. Tässä ajattelussa ehtoollispöytämme ei lopukaan tuohon seinään, ei ajan ja paikan rajoihin. Meidän ehtoollispöytämme jatkuu tuon seinän, tuonpuoleisen rajan, toiselle puolelle. Siellä, ikuisuudessa, kaikki meitä ennen eläneet kilvoittelijat ovat jo ikuisuuden ehtoollispöydässä. Tässä pöydässä myös itse Kristus on läsnä ja katsoo meihin, seuraansa rakastavalla ja hyväksyvällä katseella.

Ehtoollinen on suuri salaisuus. Mutta se on myös suuri ilon lähde. Isossa katekismuksessa Luther kehottaa meitä jättämään turhan mutkikkaat päättelyt ja murehtimiset sikseen ja luottamaan Kristuksen sanaan Raamatussa: kun kerran Kristus itse sanoo, että leipä ja viini ovat hänen ruumiinsa ja verensä, niin miten ne voisivat olla mitään muuta? Ja kun kerran Kristus sanoo, että hänen ruumiinsa ja verensä lahjoittavat meille syntien anteeksiantamuksen, niin kuka meistä voi väittää vastaan?
Vaikka et voi nyt olla täällä kirkossa ja polvistua aterialle, olet kuitenkin, kotonakin, mukana yhteisessä pöydässämme, yhteisellä ateriallamme. Sinä saat olla mestarimme hoidossa. Hän, Jeesus itse, on se, joka todellisuudessa palvelee ja ravitsee meitä. Hän itse armahtaa meitä ja antaa anteeksi. Me kaikki saamme osallistua suureen juhlaan ja antaa sydämemme täyttyä Jumalan läsnäololla.